torstaina, tammikuuta 29, 2009
tiistaina, tammikuuta 20, 2009
Uimakoulussa
tässä tämä Joulun jälkeen julkaistavaksi luvattu uimavideo. no, onhan edelleen Joulun jälkeen...
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
1-vuotta
Mulla oli sunnuntaina ekat synttärit, kelatkaa, ekat! Mua ei kyl jännittäny yhtään, ku en mä kuitenkaan tiennyt mistä oli ihan oikeesti kysymys. Mut tuttuja oli paljon ja kaikki hyvällä tuulella ja niin sitten minäkin olin hyvällä tuulella.
Vieraita oli vaikka ja kuinka: Olssonin klaani Noora, Jonas, Oliver ja Elliot, Wekku ja Ayu mukanaan joukko paikallisia vekaroita, Kimmo ja Farah, Heini ja mun yksi tyttöystäväehdokas Cinta, balipappa Jussi tietysti ja mun palkallinen leikittäjä Nina ja sen kaveri kenen nimeä en muista. Mä sain tietenki lahjoja, joista mieleen jäi etenkin Saara ja Patte kummien antamat legoeläimet, miten ne oikein osas lähettää ne tänne tropiikkiin asti? Ne ei muuten yhtään osaa uida meidän uima-altaassa!
Päivä oli tosi kuuma ja siks me otettiinki aika rennosti ja uitiin paljon. Sit me syötiin kakkua ja pullaa ja limpsaa ja mä (melkein) puhalsin sen kynttilän sammuksiin, äiti vähän auttoi.
Kiitos kaikille kun mulla oli kiva päivä! Ehkä me juhlitaan sitten Suomessa teidän muiden kanssa... joo!
t. Max Waltteri jo 1- vuotta
Vieraita oli vaikka ja kuinka: Olssonin klaani Noora, Jonas, Oliver ja Elliot, Wekku ja Ayu mukanaan joukko paikallisia vekaroita, Kimmo ja Farah, Heini ja mun yksi tyttöystäväehdokas Cinta, balipappa Jussi tietysti ja mun palkallinen leikittäjä Nina ja sen kaveri kenen nimeä en muista. Mä sain tietenki lahjoja, joista mieleen jäi etenkin Saara ja Patte kummien antamat legoeläimet, miten ne oikein osas lähettää ne tänne tropiikkiin asti? Ne ei muuten yhtään osaa uida meidän uima-altaassa!
Päivä oli tosi kuuma ja siks me otettiinki aika rennosti ja uitiin paljon. Sit me syötiin kakkua ja pullaa ja limpsaa ja mä (melkein) puhalsin sen kynttilän sammuksiin, äiti vähän auttoi.
Kiitos kaikille kun mulla oli kiva päivä! Ehkä me juhlitaan sitten Suomessa teidän muiden kanssa... joo!
t. Max Waltteri jo 1- vuotta
lauantaina, tammikuuta 03, 2009
ei mistään kotoisin -jorma
olimme tässä taannoin iltasella Canggun warungissa syömässä iltaruokaa. tai siis päivän ainoata ruokaa, koska moskova-budjetilla ei ole varaa kahteen ateriointiin, mutta syömässä siis kuitenkin oltiin, illalla. höpisimme niitä ja näitä ja tiilenpäitä omalla tutulla kielellämme, josta eivät paikalliset sen paremmin kuin turistitkaan ymmärtäneet halaistua sanaa. paitsi tietenkin tämä yksi amerikkalainen.
amerikkalainen istui takanamme ja seurusteli oman pöytäkuntansa kanssa, kunnes yht'äkkiä tokaisi Maxille sujuvasti "mitä kuuluu". pienen alkuhämmingin jälkeen (nieltyäni nuudelit väärään kurkkuun ja lopulta niistettyäni ne pihalle!) selvitimme miekkosen kanssa tämän asuneen kolme vuotta Helsingissä ja kaksi Tukholmassa. arvasi sitten kielemme olevan joko suomea tai ruotsia ja kokeili toisella onneaan. ja vaikka kyseessä olikin valveutunut kansainvälisissä kouluissa opettava herrasmies Washingtonista, niin ei silti erottanut näitä kahta kieltä toisistaan. hieman epäilyttävä siis. tai, ainakin jokseenkin.
small talkin tauottua yritimme uppoutua takaisin annoksiimme ja välittää näin kehoillemme niiden kipeästi tarvitsevaa energiaa, kun amerikkalainen aina kohteliain väliajoin yritti laittaa kapuloita rattaisiin kertoilemalla omistaan ja utelemalla meidän asioistamme. kohteliaasti näihin vastailimme ja pienehkö keskustelu siitä syntyi. miekkonen toimi tieteiden opettajana kansainvälisissä kouluissa ympäri maailmaa, Helsingissa ja Tukholmassa - kuten mainittu-, viimeiseksi eteläisen Korean Soulissa. Kolme vuotta oli kuulemma ollut jo sielläkin. Sitten tämä pudotti pommin.
pommi putosi aivan yllättäen jossain paistetun kanan ja jääteen välissä. paikalle tepasteli suu rautaa täynnä oleva laiheliini, jonka opettaja-jäppinen esitteli Jorma-pojakseen. ei saatana, välitön kakominen ja naurunremakka piti yrittää peittää yskinnällä, siksi tehokas oli pommin paineaalto, löi melkein jäät sulaksi juomastakin: amerikkalaisella miehellä Jorma niminen teinipoika, ei tämä voisi olla mahdollista. ja siinä Jorma kuitenkin seisoi, edessämme ja työnsi lapastaan käteltäväksi.
poika oli noin kolmentoista, ei koskaan käynyt Suomessa eikä koskaan asunut amerikassa, vaan kiertänyt maailmaa isänsä työn perässä maasta toiseen, koulusta toiseen ja kaveripiiristä toiseen. nyt oli kuuaaan ja isä vielä kehui aina pitäneensä tästä nimestä.
siinä minä sitten kättelin ei-mistään-kotoisin olevaa, edessäni seisovaa Jormaa ja katselin rauhakseen Intian valtamereen uppoavaa punaista aurinkoa.
amerikkalainen istui takanamme ja seurusteli oman pöytäkuntansa kanssa, kunnes yht'äkkiä tokaisi Maxille sujuvasti "mitä kuuluu". pienen alkuhämmingin jälkeen (nieltyäni nuudelit väärään kurkkuun ja lopulta niistettyäni ne pihalle!) selvitimme miekkosen kanssa tämän asuneen kolme vuotta Helsingissä ja kaksi Tukholmassa. arvasi sitten kielemme olevan joko suomea tai ruotsia ja kokeili toisella onneaan. ja vaikka kyseessä olikin valveutunut kansainvälisissä kouluissa opettava herrasmies Washingtonista, niin ei silti erottanut näitä kahta kieltä toisistaan. hieman epäilyttävä siis. tai, ainakin jokseenkin.
small talkin tauottua yritimme uppoutua takaisin annoksiimme ja välittää näin kehoillemme niiden kipeästi tarvitsevaa energiaa, kun amerikkalainen aina kohteliain väliajoin yritti laittaa kapuloita rattaisiin kertoilemalla omistaan ja utelemalla meidän asioistamme. kohteliaasti näihin vastailimme ja pienehkö keskustelu siitä syntyi. miekkonen toimi tieteiden opettajana kansainvälisissä kouluissa ympäri maailmaa, Helsingissa ja Tukholmassa - kuten mainittu-, viimeiseksi eteläisen Korean Soulissa. Kolme vuotta oli kuulemma ollut jo sielläkin. Sitten tämä pudotti pommin.
pommi putosi aivan yllättäen jossain paistetun kanan ja jääteen välissä. paikalle tepasteli suu rautaa täynnä oleva laiheliini, jonka opettaja-jäppinen esitteli Jorma-pojakseen. ei saatana, välitön kakominen ja naurunremakka piti yrittää peittää yskinnällä, siksi tehokas oli pommin paineaalto, löi melkein jäät sulaksi juomastakin: amerikkalaisella miehellä Jorma niminen teinipoika, ei tämä voisi olla mahdollista. ja siinä Jorma kuitenkin seisoi, edessämme ja työnsi lapastaan käteltäväksi.
poika oli noin kolmentoista, ei koskaan käynyt Suomessa eikä koskaan asunut amerikassa, vaan kiertänyt maailmaa isänsä työn perässä maasta toiseen, koulusta toiseen ja kaveripiiristä toiseen. nyt oli kuuaaan ja isä vielä kehui aina pitäneensä tästä nimestä.
siinä minä sitten kättelin ei-mistään-kotoisin olevaa, edessäni seisovaa Jormaa ja katselin rauhakseen Intian valtamereen uppoavaa punaista aurinkoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)