rentoutta hakemassa, osa 2

Kävin rentoutumassa, siis vedin kännit. Otin olutta ja votkaa siihen tahtiin, että maailmasta tuli kauniimpi paikka, ainakin siksi kun naiset tuli kaikki juotua kauniiksi. Illalla oli olo kevyt kuin keijukaisella keväisellä niityllä, mutta aamulla pää painoi, no ainakin vertauskuvaa käyttäen, noin keskikokoisen hiekkajaalan lastin verran. Ainakin. Jälkeenpäin sitä oikein tulee ihmetelleeksi, millä normaalin ihmisen hentorakenteinen kaula jaksaakin kantaa tuollaista lastia? Eikä se sitten seuraavana päivänä oikein jaksakaan, kun ihan rehellisiä ollaan. Painijan niska on asia erikseen.

Humalan jälkeinen krapula on paha juttu. Silloin mies on haavoittuvimmillaan, suojat alhaalla ja kykenemätön kunnolla puolustamaan itseään. Illan toilailuja paikatakseen tulee helposti puolivahingossa luvattua vaimolle uudet verhot, matontamppausta tai jotain muuta ajattelematonta. Tulee vaikka luvattua lähteä mukaan joogatunnille. Perkele, kaikkeen sitä, huolimaton, mies itsensä päästääkään, eikä perua enää voi. Luvattu mikä luvattu. Joogaan siis.

Sen verran sain puolustustaistelussa jalansijaa, etten samana päivänä joutunut lupaustani lunastamaan. Sain kärsiä krapulani kaikessa rauhassa ilman enempiä yllätyksiä tai tappioita. Mutta seuraavana päivänä lupausta vaadittiin lunastettavaksi ja pakkohan se oli joogaan lähteä. Kalastajahousut jalkaan, hihaton akanhakkaaja päälle ja salia kohti. Tai ei se mikään sali ollut, seinätön indonesialainen lato enemminkin, riisipellon reunalla, hyvä ja oikein hyvin joogaamiseen soveltuva, esitteessä sanottiin.

Tunnin nimi oli hatha. Kuvittelin ladon olevan pullollaan erikoisjoukkueen miehiä mustissa asuissaan huutamassa rytmikkäästi juoksuunsa tahtia, mutta näistäpä ei ollut tietoakaan. Meitä oli itseni ja vaimon lisäksi opettajan edessä vain neljä muuta, naisia kaikki. Onneksi koijärvisivareita tai laktovegaaneja omaan ruutuun syöttäviä miehiä ei ollut paikalla todistamassa nöyryytystäni. Ja onneksi naisetkin oli kaikki ulkomaalaisia, niin perhe tai tuttavani Suomessa ei kovin todennäköisesti tulisi kuulemaan hairahduksestani.

Alku oli leppoisa. Ohuet kumimatot selän alla maattiin silmät kiinni ja hengitettiin ohjeita seuraten. On kuulemma erikseen tärkeätä miten henki ihmisessä kulkee, muuten ei veny. Ensin ilmaa alavatsaan, siitä keksivatsaan ja lopuksi vasta ylös keuhkoihin. Uloshengitys päinvastaisessa järjestyksessä. Ei järin vaikeaa, mutta tyhmää, osaahan sitä ihminen herranjestas hengittää. Jos ei osaa niin on kuollut. Mutta leikin kiltisti mukana ajatellen omia asioita siinä maatessani. Reilu vartti siinä pötkötettiin kunnes noustiin ylös ja päästiin tositoimiin.

Asanoita, noita intiaksi nimettyjä asentoja otettiin yksi toisensa jälkeen. Minä koetin opettajan neuvoja seuraten muotoilla ruumistani paino- ja lihasvoimaa uhmaaviin kuvioihin ja sivusilmällä vilkuilin vierustovereiden tekemisiä. Eniten kuitenkin ehkä vilkuilin sen yhden ulkomaalaisen rintoja, jotka tunkivat jumppatrikoon alta esiin kuin meloonit pellosta. Kasvaako meloonit edes pellossa, en tiedä, mutta sellainen kuva niistä kuitenkin mieleen piirtyi. Oikeat meloonit eivät vissiin kuitenkaan ole tehty silikonista. Ei ole. Ja heti kun sain irroitettua katseeni noista peijooneista, niin johan opettaja heti kehoitti katsomaan niiden kantajaa ja ottamaan hänestä oppia. Miehinen habitukseni halusi näitä jättiläisiä tuijottaa, viisi vierasta naista huoneessa puski alitajuisena ajatuksenaan syyllisyydentuntoani esiin ja opettaja senkun käskee niitä, tai siis sitä naista, eli niitä, tuijottamaan. Koeta nyt siinä venyä. Ainakin kovasti ristiriitaiselta jooga tuona hetkenä tuntui, jos ei vielä muulta.

Jokunen eteentaivutus oli myrkkyä jäykkien takajalkojeni ansiosta, mutta irtonaiset lonkkani kiri kiinni tappiota ja loppujen lopuksi taisin jäädä voiton puolelle. Sain kaikki liikkeet suoritettua, etenkin sen loppuhartauksen, jossa taas maata pötkötettiin liki kymmenisen minuuttia. Nukahtaa ei kuitenkaan saanut, sillä silloin ei kuulemma ole tarpeeksi rento. Rentoutumiseen tulee opettajan mukaan keskittyä, ja vaikka minun mielestä selitys oli täyttä puppua, mikä nyt nukahtamisen voittaisi, niin annoin mennä ohjeiden mukaan loppuun saakka.

Tunnin jälkeen sain kovasti kehuja kyvykkyydestäni. Olin siis pysynyt hereillä. Koska opettaja sanoi minun olevan lahjakas, ajattelin jättää lajin harrastamisen tähän yhteen kertaan. Lahjattomathan ne harjoittelee. Juotiin vielä teet ennen kotiin lähtöä ja minä käytin tilanteen hyväkseni lukemalla päivän lehden.

Olo joogan jälkeen oli kuin inkiväärin niellyt, sen verran sitä oli siihen teehen raastettu. Mutta minä kun satun pitämään inkivääristä, niin en tuota kokemusta voi vastenmieliseksi sanoa, en teetä enkä joogaa. Olo oli melkein rentoutunut, kunhan vaan aktiivisesti muisti unohtaa ennakkoluulot ja yritti keskittyä itse olotilaan. Enkä tiedä vaikka joskus kokeilisin joogaa uudelleenkin, etenkin jos ne ilmapallot osuisi samalle tunnille!

rentoutta hakemassa, osa I

"Oi, pääsisipä joogaan, siitä tulee niin rentoutunut olo" -huokaisi vaimoni. Kokeilisit sinäkin, mennään yhdessä, se olisi mukavaa, hän jatkoi äänessään vilpitön sävy, josta kuitenkin pystyi kuulemaan hänen olevan tosissaan. Ei helvetti, joogaan rentoutumaan, tuumin ja jatkoin puuhasteluani sen minkä-liene askareen parissa, jota olin par'aikaa suorittamassa.

Rentoutuminen ja jooga on mielestäni kaksi eri asiaa. Ainakin miesten maailmassa. Joogassa käyvät hipit, puunhalaajat ja muotitietoiset nykyajan koijärviaktivistit, kaupunkilaiset modernistit, joille henkisyys ja kierrätysvaatteiden väri edustaa itseilmaisun syvintä olemusta. Jonotetaan tuntitolkulla halaamaan intilaista käppänää naista ja kutsutaan tätä äidiksi. Kerrotaan naistenlehdessä kuinka tämä uusi venyttelyharrastus on avartanut elämää siihen ja siihen suuntaan ja kuinka kasvisruokavalioon siirtymisen jälkeen tunne omasta itsestä ja kehosta on parantunut niin ja niin paljon. Toki se nayttää rentouttavan näitä taiteilijoita, muusikkoja ja mainostoimistoepeleitä jotka eivät oikeasta työnteosta tiedä muutenkaan tuon taivaallista. Montako kertaa olet kuullut metsurin rentoutuvan joogassa? Tai raudoittajan? Tai asfalttimiehen?

Suomalainen mies ei rentoutuakseen tarvitse joogaa. Pullon viinaa se tarvitsee. Kun perjantaina iltapäivästä kotiovi kolahtaa niin melkein jo siinä samassa korkki narahtaa. Pitkä kulaus rajamäen raikasta ja viikon rasitukset ovat kaukana poissa mielestä. Vähintään toisen huikan jälkeen olo alkaa olemaan letkeän ketterä. Saunan kammarissa sylkäistään kämmeneen ja suitaan harva tukka ojennukseen. Pullosta deodoranttia kainaloon ja mies on näin valmis kohtaamaan värivalojen kimmellyksessä ja soittoruokaloiden helmassa heiluvat kukkamekkoiset haasteet. Voi sitä hikisten vartaloiden notkeutta ja tarmoa, kun viljasta pannun väkijuoman voimalla suomalainen uros vääntää tangoa ja humppaa. Ei siinä jooga käy edes mielessä, vaakamambo kylläkin. Korvarengasmiehiä ei näillä savotoilla näy eikä kuuluu, heidän oman terveytensä kannalta näin on kai parempi. Jos onni illalla potkaisi, on aamulla hyvinkin rentoutunut olo ja jos ei potkaissutkaan, niin aina voi harmonisempaa olotilaa hakea korjaussarjasta.

Olen käsittänyt joogan olevan jonkinasteista venyttelyä. Pitkää ja harrasta pimpelipompelimuusiikin tahdissa keinuvaa ryhmässätiedostamista tai toisaalta hyvinkin paljon oikeata notkeutta ja voimaa vaativaa suoraviivaisempaa suorittamista. Miksi tätä henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin tähtäävää toimintaa sitten suorastaan karsastetaan? Tai miksei sitä näytetä urheiluruudussa? Ei keihäänheittäjien kerrota harjoittelevan astangassa, ei rallimiehiä näy rentoutumassa vinyasa flow-tunneilla, eikä formulakuski ota kisan päätteeksi erää hathaa. Viinaa se ottaa. Ainakin Räikkönen. Hapan on kuulunut maistuneen hyvin Kankkusellekin ja aikoinaan taisi Rautavaara rentouttaa itseään jopa hieman liikaakin. Muttei joogannut. Mutta ei kaikki miehet rentoutuakseen viinaa ota, osa menee pilkille.

Joogan metroseksuaalisuus, tai ainakin epämiehekkyys juontaa juurensa itse joogaajista. Intianpalvonnalla on tietysti osansa, mutta sateenkaaren värisiin hamppuvaatteisiin pukeutuneet rastapäät eivät tainneet olla kutsuntaikäluokkansa aktiivisimpia maanpuolustajia. Taisi Lapinlahden leirikeskuselämä olla lähempänä näiden hennatatuoitujen sielunmaailmaa. Eikä Suomenlinnan epävirallisen oppaan toimesta lähtöpassit saanut Ior Bock juuri edistänyt lajin myönteistä kuvaa saunasolmuillaan.

Joogalla voi olla rentouttava vaikutus, en minä sitä ala kiistämään. Minä menen kuitenkin metsään, enkä kumialustalle kahdenkymmenen muun ähisijän väliin, vuolen nuotioon tulen ja kipinöiden kohotessa yötaivaalle kostutan kurkunpään yksitähtisellä. Silloin minä rentoudun.