Balin kansainvälisellä lentokentällä on taas suomalaispasseja leimattu sisään ja ulos, kun toisilla loma loppuu ja joutuvat palaamaan sateiseen Suomen kesään ja toiset vasta aloittavat aurinkovoiteiden hieromisen skandinaaviseen ihoonsa.
Jokavuotista vakiovierasta Elinaa meillä oli ilo pitää luonamme pari viikkoa, mutta se aika humpsahti äkkiä ja Elina lukeutuukin jo näihin lähteneisiin. Voi nyyh. Metsärinnan Sami, joka ehti kuluttaa saaren teitä ja polkuja kolmisen kuukautta siirsi lomaolemuksensa Suomeen ja aikoo mökkeillä kuukauden päivät. Toivottavasti tuli sadetakki kassiin, hehe. Ja niin myös Mikko "ainoa-bukitin-valkoihoinen-loko", muutaman viikon surffi- ja mielerauhoituskauden jälkeen Binginissä joutui pakkaamaan lautabäginsä ja suunnata takaisin opiskelija-arkeen. Siinä niitä saarelta ulostautuneita. Tänne päin tulleena on sekä meidän, mutta etenkin Maxin seuraksi saapunut Mami, eli isoäiti - jipii! Näin ollen yhteisistä surffisessioistakin on tullut taas mahdollisia, voi jukra. Ja Maxille vasta kissanpäivät onkin koittanut, koska Anna ja Junnu toivat vajaa pari kuukautta vanhemman tyttärensä Siirin leikkitoveriksi, joten seuraa piisaa! Nyt varsinkin, kun pariskunta muutti meidän naapurivillaan muutamaksi päiväksi huilaamaan ostosurakkansa jälkeen.
Sitten onhan meillä täällä vakioporukkaa, Kimmo ja Wekku morsmaikkuineen tietysti. Ohessa pari kuvaa taannoiselta mukavalta Ubudin keikalta.
Epävakaisesta säästä huolimatta iloista mieltä sinne - me yritetään lähettää näitä auringonsäteitä sinne pohjolaankin!
ennenkuin tulin isäksi, ajattelin ettei se elämä juurikaan muutu, tulee vain enemmän sisältöä päiviin ja niiden kulkuun. harrastukset ja omat menot pysyisivät samoina kuin ennen lapsen saantia ja kotiin olisi extrakiva palata kun olisi joku jota odottaa ja joku joka odottaa. tietysti asia ei todellisuudessa ole ollut aivan niin, kun omat menot ovat karsiutunut minimiin, vaikkakin harrastukset ovat pysyneet samoina. onneksi pienessä perheyhteisössämme olemme olleet äidin kanssa samaa mieltä harrastusten tarpeesta ja olemme ne priorisoineet samoiksi kuin ennen lapsen ilmaantumista. surffi on ollut molemmille ykkönen ja koska suomessa ei sitä voi harrastaa, niin lapsen ollessa sopvian vanha karkasimme harrastuksen vaatimille suorituspaikoille indonesiaan. siltä osin siis mikään ei ole muuttunut.
surffi on kuitenkin erilaista kuin ennen. jos aikaisemmin swell forecast (keliennuste) ja tide chart (vuorovesikartta) kertoi meille huomisen yhteisen ohjelman, nyt se kertoo sen vain puolelle meistä, sillä toisen tulee jäädä kotiin lapsen perään katsomaan. ei sillä että se edelleenkään olisi vastenmielistä, mutta erilaista kuitenkin, kun surffikokemuksia emme voi jakaa niinkuin ennen, yhteisten jaettujen aaltojen perusteella. mutta jätetään nyt äiti pois tästä keskustelusta, sillä ansaitseehan hän edes pienen vapaan pojan vastuullisesta hoitamisesta, kun syöminen on kuitenkin edelleen kovasti hänen vastuullaan. josko siis koluminomainen blogijuttu voisi pärjätä ilman äidin hellää huomaa.
täällä tropiikissa pojan kanssa oleminen on mahtavaa. päivittäin saan todistaa pikkuveijarin kehitysaskelia silmästä silmään ja reaaliajassa, toisin kuin olisin saanut suomeen jäädessämme. siellä olisin joutunut, taloudellisten pakotteiden edessä, käymään päivätöissä ja kaikki aamun ja iltapäivän aikana tapahtuneet ihmeellisyydet olisin kuullut vain äidin suusta. ei sillä etteikö suomessa hoitovapaalla tai muulla vastaavalla kotonaoloajalla olisi ollut sama vaikutus isin sydämentykytyksiin, mutta meillä se nyt sattui kohtaamaan täällä kaukana palmun alla. joka päivä on aina uusi ja ihmeellinen ja useammankin kerran olen ylpeänä isänä saanut tohkeissani kertoa äidille yhdessä pojan kanssa kokemistamme elämyksistä ja uusista opituista kujeista. äiti on näistä ollut kovin otettu ja ilahtuneen myötäelävä.
eikä sillä että meillä olisi ollut pelkkää aurinkoa. kuten heinäkuu balilla yleensäkin, on pilviä riittänyt taivaalla aivan jaettavaksi asti ja useinkin tuuli on sotkenut surffin aivan itämeren kaltaiseksi sohjoksi. niin on meillä lapsenkin kanssa näitä pilvisiä hetkiä sattunut. toisinaan ruoka ei maista ja toisinaan sitä on aivan liian vähän. toisinaan ei uni tule silmään päiväunien aikaan ja kiukkua riittää, toisinaan vatsa vaivaa ja uni ei riitä edes kunnon yöunille. varsinkin tropiikin alkuaikoinamme öisin miska souti joella sen useamman kerran päästä päähän, kun isi koetti tyynnytellä pienokaista unten makoisille maille. tuoreessa muistossa on niin teno-, rhein- ja amazon-jokien soutaminen kerrasta toiseen unta kiinni hätistellessä. loppujen lopuksi se uni on kuitenkin tullut ja isin onneksi päiväunien aikaan on vanhempikin saanut urvahtaa onnellisesti puoleksi tunniksi höyhensaarten maille. jälkikäteen nuo öiden valvotut tunnit ei mitarissa liikoja paina, kun vastapainona on koko päivän oleskelu pienen ja ihmeellisen uuden ihmisen kanssa.
voisin hyvin kuvitella itseni sanomatalon kahvilaan hyökkäysvaunuineni muiden äitiys- tai isyyslomalaisten kanssa. pystyn kuvittelemaan itseni jakamaan viimeaikaiset kokemukset muiden vertaisteni kanssa ja ihmettelemään piirissä kyseisen päivän lapsenkakan väriä ja koostumusta. tunnen aitoa iloa ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta muiden pienten lasten vanhempien kanssa. tunnen olevani osa tätä isoa perhettä, vaikka "joudunkin" jakamaan nämä kokemukseni tämän blogin kautta. ja jos nyt jonkun noista valvotuista öistä, niin päivääkään en vaihtaisi pois.
Epävakaisesta säästä huolimatta iloista mieltä sinne - me yritetään lähettää näitä auringonsäteitä sinne pohjolaankin!
