joulutarina

Noralle ja Pekalle jouluna 2007

Syksyllä olitte vielä kaukaisella Balilla kuullessani teidän tulevan kotomaahan jouluksi lapsentekoon. Se tuleva pikkulapsi on pyörinyt mielessäni siitä lähtien kun ilmoititte "Torsti-projektista." Miten sitä tulevaa pienokaista parhaiten muistaisi? Yhtenä yönä sain sitten älynväläyksen - teenpä kehdon sille! Aattelin, etä tuskin ne Nope ja Peku sille tavallistakaan sänkyä hommaavat väliaikaiseen kotiinsa Suomessa. Kuinka ollakaan - parin päivän perästä ajatuksen synnystä ilmestyi Taitaja -lehti, jossa oli kehdon piirustukset ja teko-ohjeet. Sattumalta ne olivat vielä minun puusepäntyön opettajani tekemät, joten neuvoja saisin yllin kyllin lähietäisyydeltä. Esitettyäni asian opettajalleni, hän kyseli, että meinaatko saada sen jo kevätnäyttelyyn valmiiksi? Minä siihen, että jouluksi on saatava! Päätään puistellen (olenhan vasta 3. vuosikurssin puusepppäoppilas) ja vielä kun kerroin, että tykkäsin enempi vanhan ajan perinteisen kehdon muodoista, opettaja kaiveli arkistostaan vanhoja kaavoja ja piirustuksia ja kehotti ensin tarkoin tutkimaan kotona. Minä tutkin ja sitten vaan lankkua ostamaan puutavarakaupasta. Aika ja usko meinasi loppua kesken, uusia työmenetelmiä ja uusien erikoiskoneitten käyttöä oli opeteltava. Mutta kun tein työtä kahdessa paikassa (Wellamo-opistossa ja Mukkulan puuhapirtillä) vuoronperään ja opettaja antoi muutamia ylimääräisiä työvuoroja käyttää, sain kuin sainkin kehdon puuvalmiiksi ennen joululomia. Alakerran askartelutiloissa sitten viimeistelin: hioin ja lakkasin kehdon kolmeen kertaan.

Parasta mitä voin toivoa, on että tykkäisitte lopputuloksesta ja ennen kaikkea että tuleva pienokaisenne viihtyisi kehdossa. Suurella hartaudella ja rakkaudella lapsenne kehto on syntynyt! Uskon, että sitä ympäröin onnellisuden karma.

Yksi toivomus tekijällä on vielä, kun kehto ei ole varsinainen kertakäyttötuote: Toivon, että kehto teidän perillisenne jälken siirtyy minusta suoraan alenevassa polvessa seuraavalle jälkeläiselle jne. aina miten asianomaiset kulloinkin haluavat.

Kyhäsin ikään kuin liitteeksi "kehtolaulun" mukaillen suuresti arvostamani kansalliskirjailija Aleksis Kiven "Oravan laulu" runoa:

Makeasti lapsukainen
makaa honkakehdossansa;
kammiostaan lämpöisestä
kuultelee hän maailman äänii.

Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnas!
Siinä kiikkuu pienokainen
turvassa kuin äidinrinnas.

Siellä torkkuu kultalintu
pieluksella pienoisella;
linnut laulaa taivaan alla
saattaa hänet iltasella
-unien Kultalaan.


24.12.2007 Jukka-ukki

(Kiitos Tuulalle kauneimmista petivaatteista)

vaikee olla nöyrä

heipa hei ystäväiset ja pahoittelut pitkästä, pitkästä tauosta kuulumisten päivityksessä. paljon on tapahtunut ja siitä pitää nyt kertoa:

ensimmäisenä mieleen tulee tietysti jutustella meidän kodista. löysimme Inkerin avustuksella itsellemme sijoituspaikan Mannerheimintieltä Ranskaan lähteneen pariskunnan kalustetusta asunnosta. kämppä on käytössämme huhtikuun alkuun saakka ja siihen asti tässä osoitteessa ajattelimme asustaa. kylään vaan kun ehditte! asunto on aika kookas, noin 70m2 ja kuudennessa kerroksessa. hissiin ei tietenkään Oskulta ja Sadulta lainatut rattaat mahdu, eipä tietenkään. täytyy ottaa asia huumorilla ja jaksaa irroitella koppaa kärryistä kiltisti vaan.

kämppä on vähän kuin kesämökki, Ellu totesi ja vinha perä toteamassa onkin. narisevat lankkulattiat, 70-luvun tekstiilit ja huonekalut, kahvipannukokoelma keittiön kaapin päällä ja hallin nurkassa könöttävä toimiva takka (!) antavat kaikki hassun ja vanhahtavan leiman asuntoon, muttemme valita. makuukammaria piti varustella moskiittoverkolla, kun sen alla on kerta tottunut huilimaan. ei meinannut uni ilman tulla. kiva koti meillä!

pekulla oli Suomeen tullessaan mieli työn teosta ja luultavasti työpaikkakin jo fikassa eli taskussa. vaan eipä ollut, kun partiokaupan TJ Iiro Tyrdellille tuli joku ihottuma eikä antanut lupaa palkkaukseen. kumma, kun tarjolla olisi kymmenen vuoden kokemus retkeilyalalta ja halukkuus tehdä hommia ihan taulukkopalkalla. omapa on häpeänsä, enää ei harmita, kun kuvioon astui Sanna ja johtamansa intersportti keskustassa. Sanna tarjosi hommia sen kun ehtii tekemään ja palkkaakin maksaa ihan kohtuudella, enemmän kuin taulukon minimit. kiitos siitä Sanna ja hähhää Iippa, kärsi siinä sitten kun myyn romua toisten hyväksi, hehe...

jos näistä edeltävistä kappaleista yllä osaa lukea jotain rivien välistä niin voisi kuvitella meillä asioiden olevan melko lupsakasti, oikeastaan pirun hyvin. on kämppä, töitä ja kun valitustakaan ei kuulu, niin ilmeisesti terveyttä ja rakkautta. ja uskokaas täi älkääpäs uskoko, mutta näin juuri on. vaikka suomenmaa tarjoilee mustaa joulua ja vuoden pimein, vähävaloisin päivä on käsillä, niin meidän perhettä ei tällä hetkellä lannista juuri mikään. Noran maha jaksaa mahtavasti, vain muutaman kerran Torsti potkii kipeästi ja toisinaan selkä väsähtää, mutta yleisesti meininki on kelpoa ja mahtavaa.

Torstiin kun päästiin, niin jatketaan meille mieluisella aiheella. kuukausi on enää odotusta jäljellä ja sitten meidän pikku perhe on ihan totta. lastenhuonetta ei ole varusteltu, mutta hullu määrä rompetta ollaan saatu lahjoituksina ja lainoina. Anssia, Sirpaa ja Oonaa moikatessamme mukaan tarttui hoitopöytä kylpyammeineen ja herkkuineen ja iso kassi vaatetta. Balilla vaikuttavan ja Genie-mirrin uden äidin Mariannen tytär Niittykummusta pakkasi kokonaisen Ikean kassin kersan vehkeitä ja ne vaunut, kuten mainittua, saatiin lainaksi Oskulta ja Satulta, Sanni kun niitä ei enää tarvi.

kun asiat on niin hyvin kun ne meillä voi olla, on oikeesti aika vaikee olla nöyrä. no niin, sanottu kun se on, niin meidät on nyt lupa ampua. "kel onni on, se onnen kätkeköön" -kansakunnan parissa onnellisuus ei ole esiintuotava hyve, siksi joutuu toisinaan oikein miettimään kenelle ja miten sitä kuulumisiaan kertoo. mutta minkä sitä voi jos asiat kerran on niin perkeleen hyvin kuin ne meillä on. kaiken kukkuraksi kun laittaa pinoon vielä ne kaikki hyvät ystävät joita meillä tässä ympärillä häärii ja viel sen rakkauden ja lämmön minkä me toisistamme tällä hetkellä saamme, niin on siinä semmoinen paketti että oksat pois.

kuvissa Noran Ensio-eno Riihimäeltä, Sirpa ja Oona, kalamies-Anssi ite ja vielä Mika ja Aniko.

riemua alpeilla

kerrottiinkohan me joskus suunnitelmista lähteä talveksi hiihtämään? ennen kuin Torsti ilmoitti itsestään, niin kelasimme että talvi alpeilla olisi mukavaa vaihtelua ja vanhan tuttavamme Harrin kanssa oikeastaan jo sovittiin lähdöstä STS alppimatkojen oppaaksi johonkin euroopan keskukseen. vaikka Torstin myötä suunnitelmat muuttui kauden osalta, niin Peku kuitenkin ilmottautui Harrille satunnaisiin keikkahommiin ja ensimmäinen keikka napsahtikin kohdilleen lähes samoin tein. toimisto oli myynyt kaksi kahden yön pikkujoulumatkaa Itävallan Bad Gasteiniin ja sinne tarvittiin opasta, Pekka lähetettiin paikalle. mutta koska alpeilla on ihan hölmöä yksinään (no olihan niitä asiakaitta kuitenkin kaksi lentokoneellista), niin paikalle hälytettiin Lontoon Mikko ja siitähän se ilo sitten irtosi. vaikka Peku hommaili päivät "töitä" niin iltaisin ehdittiin nautiskelemaan hyvästä seurasta ja se yksi päivä mäessä oli kyllä infernaalisen hieno. kävi kuulkas sillä lailla, että hissit olivat kolme päivää sulki lumisateen takia ja sitten aurinkoisena päivänä ne hissit sitten viimein aukenivat. marraskuussa keskus oli vielä enemmän kuin tyhjillään eli mäessä ei ollut ruuhkasta kuultukaan. rinteet oli kivassa kunnossa, mitäs siitä, mutta rinteen vieret ne vasta kunnossa olikin. tuoretta lunta reilun polven verran ja uusia linjoja piirrettäväksi joka laskulla. Mikko pääsi alpiinohiihdon pauloihin ihan kunnolla ja onkin jo jouluna lähdössä seuraaviin mäkiin. pari kuvaa kertoo kelin

olleen kohdallaan.