muutto

kaksi päivää on pakattu tavaroita eri pinoihin - Wekulle, Kimmolle, Suomeen, hyväntekeväisyyteen. tänään tuli rekka pihaan klo 11 ja reilussa parissa tunnissa oli tavarat lastattu, ilman Pekan ja Samin osallistumista rekkajannut vieläkin asettelisivat kamoja lavalle. äsken ladattiin taksin takapaksi turvolleen kahdesta mukaan lähtevästä jättikassista, laitettiin Umalaksen kotiportti säppiin viimeisen kerran ja porhallettiin kohti Seminyakia, jossa loppupäivät vietetään tuttavamme Nooran bungalovissa.



Genie, leikatun kissan kiima, metsästyssaalis ja tutustuminen Villa Mustikaan

me luultiin muutama päivä sitten, että kisu oli tullut kipeäksi, kun ei suostunut syömään eikä nukkumaan vaan vaelsi pitkin pihamaita ja mourusi sellaisella äänellä yötä päivää ettei aiemmin oltu kuultu. meinattiin jo soittaa lääkärille, että tulee tarkistamaan mikä on vikana, kunnes kisua paijatessa se otti alla olevan kuvan mukaisen asennon ja alkoi puskea peräpäätä ylemmäs ja ylemmäs. siitä aloittelevakin kissanomistaja tajusi ettei kyse ole vakavammasta vaivasta kuin kikke..n tarpeesta, eikun hellyyden kaipuusta.

eräs toinen päivä kisu kävi "metsällä" ja saikin hienoa saalista. on se hyvä kun tuo kotiin omat ruokansa!

kissan pakkaaminen pahvilaatikkoon ja kuskaaminen rekan lavalla Ubudiin ei tuntunut kilteimmältä vaihtoehdolta, ei kuitenkaan tehnyt mieli sitä myöskään tyhjän talon vahdiksi jättää - mikä siis neuvoksi?!? onneksi täällä on sellaiset kivat Marianne-täti ja Juha-setä, joilla on 3 villaa riisipeltojen keskellä, ja jotka lupautuivat seuraaviksi adoptiovanhemmiksi. käytiin jo sunnuntaina tutustumassa Mustikassa, silloin meni ihan paniikissa kukkapuskassa piilotellessa. tänä aamuna paikalle saavuttaessa Genie lähti saman tien tutustumaan Mariannen kasvimaalle eikä palautunut edes hyvästeille - nyyh. ja mehän ei sitten tykätä kissoista. paitsi EHKÄ vähän tästä mustavalkoisesta viiksiniekasta.

LOMA!

nyt kun ollaan kaikista huolto- ja huolehtimistoimista niin talon kuin kissankin osalta luovuttu, meillähän alkoi loma! Balilla viimeiset päivät koitetaan käyttää tehokkaasti hyödyksi aamu- ja ehkä iltapäiväsurffeihin ja D-vitamiinivaraston tankkaamiseen pitkää talvea varten. maanantaina vilkutetaan lentokoneesta hyvästit tälle saarelle toistaiseksi. thain siivin lennetään Bangkokiin, josta autolla HuaHiniin moikkaamaan Noran ex-kollegaa perheineen ja sen jälkeen pari päivää surrkaupunkivilinää Bangkokissa.

tämä siis jäänee viimeiseksi viestiksi täältä maailmankolkasta tämän vuoden puolella. niin se vaan on. hui. nähdään skiexpossa!

kecak - se tanssi

laitetaanpa hieno temppeli 1300 -luvulta, taustaa värittämään auringonlasku spektrin väreissä. kaunis nainen, uljas mies, apinakuningas ja paha ruhtinas, mitä näitä nyt onkaan. tuli ja tappura on toki näyttäviä, ainakin satapäisen turistiyleisön silmissä, mutta jos kecak-tulitanssi olisi enemmänkin kuin pelkkää silmäkarkkia. katsotaanpa mitä saadaan aikaiseksi.

uluwatun temppeli bukit-niemimaan lounaiskärjessä on yksi saaren suosituimpia temppeleitä. se kuuluu osana rantatemppeleiden sarjaan, jotka hyvällä näkyvyydellä linkittyvät toisiinsa näköetäisyydellä ympäri koko saaren. temppeli on myös tärkeä ja siellä pidetään suuria seremonioita, hetki sitten täydenkuun aikaan om-shantia hyräili toistakymmentätuhatta kansallispuvutettua hindua, kaikki sulassa sovussa temppelissä asuvien yhtälukuisten apinoiden kanssa. auringon laskiessa temppelin amfiteatteriin matelee turisteja toistasataapäinen joukko kameroineen seuraamaan nykyisin erittäin suosittua kecak-tanssia.

viisikymmentä miestä, nuorta ja vanhaa istuu lootusasennossa tulisijan ympärillä ja huojuu kuin humalassa, no ainakin kuin transsissa. korvissa säksättää kecak-cak cak, tsuku tsuku ja kaikki muut äänteet mitkä kuulostaa tanssin nimeltä. kuorona toimiva miesjoukko ei väsy säksättämään, vaikka tanssi kestää selvästi toiselle tunnille. välillä äännähtely on hiljaisempaa hypätäkseen taas korvia kuumaavalle volyymitasolle. vähän kuin miljoona heinäsirkkaa olisi tuotu olohuoneeseen sirittämään, mutta tahdissa.

tanssin juoni on kuin jännityskirjasta. rakastunut pari kulkee metsässä kultaista peuraa jahtaamassa ja paha ruhtinas kaappaa kieron juonen avulla neitokaisen itselleen. sulho palkkaa avukseen valkoisen apinakuninkaan selvittämään ruhtiinaan piilopaikkaa ja tämän löydettyään melkein heittää henkensä jättiläisten yrittäessä polttaa tämän elävän tulen yllä. neito yrittää jo epätoivoissaan riistää oman henkensä mutta kas, sulho saapuukin paikalle mukanaan apina-armeija. syntyy taistelu jossa pahan ruhtinaan jättiläiset lyödään viimeiseen mieheen, no jättiläiseen, ja paha ruhtinas saa lopuksi tuta sulhasen käsittelyssä. nuoripari saa toisensa ja rauha on jälleen maassa. kuin kirjasta eikö?

kirjassa juonta kuljettaa painettu sana, tv ja elokuva kertoo tarinaa näyttelemällä, musiikilla ja subtitteleillä, kecak-tanssissa kaikki tulee ilmi sanoitta ja teksteittä pelkän tanssin, eli lähinnä erikoisen vääntelyn keinoin. vääntelijät, tai siis tanssijat, on puettu upeisiin kultakoristeisiin asuihin ja heidän kehonsa, ainakin sormet, näyttää vääntyvät aivan uskomattomille mutkille, tuntuu kuin loppuruumis tukisi näitä sormien asentoja, kerrassaan uskomatonta katseltavaa. ehkä tehosteeksi tulee kuitenkin laskea säksätys, siltä ei ainakaan voi välttyä, sillä huomaamattasi alat itsekin huojua tai ainakin rummuttaa lauletun säksätyksen tahdissa.

valtamereen laskeva aurinko ja tehosteena käytetty elävä tuli, välillä roihuten oikein loimottaen, luo huimat puitteet huimalle esitykselle. tanssin päättyessä on jo pimeää, mutta teatteria valaisevien lamppujen loisteessa voi halutessaan käydä kuvauttamassa itsensä tanssijoiden kanssa. ja näin moni tekeekin, etenkin indonesialaiset ja japanialaiset rakastavat omaa kuvaansa. tosin onhan aika monella kuva itsestään Disneylandista Akun tai Mikin kanssa tai Naantalista Muumin kanssa, joten maassa maan tavalla. pikkuhiljaa ruudut on napsittu ja yleisö kiipeää mäkeä kohti turistibussejaan, kaikki itsekseen säksättäen.
kecak-tanssi ei ole alkuperäinen balilainen tanssi, vaan toistasataa vuotta sitten saarelle muuttaneen ja kulttuuriin tutustuneen sveitsiläisen taiteen ja tanssin tuntijan luomus, joka yhdistelee muotoja perinteisistä tanssimuodoista. moni näistä on turistille vaikeasti ymmärrettävissä ja ainoastaan perinteisissä seremonioissa esitettäviä, siksi kecak-tanssista onkin tullut saaren suosituin tanssimuoto. jos Balilla aiot seurata vain yhden tanssiesityksen, on sen hyvä olla juuri kecak, sen verran makeaa silmäkarkkia tämä tanssi on.

rauhaa ja rakkautta!

kappas, kuukausi vaihtui lokaiseen ihan huomaamattamme. syyskuu mennä vilahti alta pois noin vain, oikeastaan vallan varkain. sitä ennen samaa rataa noudatti elo- ja heinäkuu, kesäkuusta sentään jotan jäi käteenkin kun silloin olimme vielä Suomessa. niin se aika, perkeles vaan, rientää.

vajaa kuukausi. vähemmän kuin 30 päivää. ei täydestä kuusta täyteen kuuhun. karu tosiasia. vääjäämätön totuus ja kihelmöivä odotus. alle neljä viikkoa siihen päivään kun tömäytämme lentokoneella Seutulaan ja härmäinen talvi on arkea, sitä totisinta meille kahdelle. ja pian tietysti kolmelle ja silloin se meno vasta totiseksi muuttuukin. mutta muuttukoon, onhan meillä eväskassissa mukanamme tuliaisina iso määrä rauhaa ja rakkautta, sitä samaa, mitä tämä meidän meno täällä tällä hetkellä on.

branchlet-leaflet pariskunnan lähdettyä, kiitos heille vierailustaan ja mukavasta vietetystä ajasta, uusia vieraita ei taloomme ole tulossa ja aiomme tämän viimeisen ajan viettää tukevasti kaksistamme. onhan seuraavaksi samanlaista laatuaikaa odotettavissa aikaisintaan 18 vuoden päästä ja tuskin silloinkaan sitä aivan huoletta jaksaa keskittyä pelkästään parisuhteeseen ja puolisoon. nyt on siis korkea aika. arki meillä on pitkälti samaa mitä se tähän astikin on ollut, mutta jotenkin sitä indopäivien huvetessa osaa nauttia tästäkin arjesta enemmän, siltä ainakin tuntuu. toisaalta korvan takana painaa kaikki tekemättömät temput ja näkemättömät nähtävyydet ja etenkin ohi vilistävät surffipäivät. tuntuu jopa siltä että tämänkin blogin olisi syytä räjäyttää katto vielä täältäpäin maailmaa, sillä ketään enää tuskin jaksaa kiinnostaa taas yhden lapsiperheen arki ja elämä Helsingissä. minua tuskin kiinnostaisi.

blogi tulee kuitenkin olemaan kanava välittää uutisia pienokaisesta, kakan väristä ja taajuudesta, rintaruokinnan ihanuudesta ja kurjuudesta ja uusista ilmeistä ja kaikesta muusta lapsettomia kiinnostamattomasta lääpälääpästä. se tulee kuitenkin olemaan meidän arkea ja tässä nyt ystävyys mitataan: jos olet jaksanut lukea palstaamme tähän asti, niin älä ihmeessa lopeta, vaikka seuraavien lähikuukausien ajan raportointi onkin Suomi- ja lapsivinkkelistä. kun sinua on kiinnostanut mitä meille oikeasti kuuluu, eikä vain tropiikin sää ja kuulumiset, niin jatka samalla mallilla, klikkaa "suosikit" osastostasi meidän blogia jatkossakin ja viihdytä itseäsi tarjolla olevin viiihdykkein, lähinnä kuvin ja toisinaan pitkästyttävin tekstein. täkyksi tähän voin heittää, että ehkäpä se dekkarin jatko-osa vielä joskus tulee julkaistavaan muotoon... tai että emme me aikuisten oikeasti ole Suomeen muuttamassa, uusia suunnitelmia on jo korvan takana. hmm, kiinnostaako jo, pysyt siis kanavalla?

rauhaa ja rakkautta kaikille parisuhtelaisille, rauhaa ja rakkauden odotusta puolisottomille. pidä mielessä että loppujen lopuksi meillä kaikilla on asiat pirun hyvin koska ainakin me tykätään just sinusta!