syyskuussa tapahtunutta

vaikka me ollaan hiljaa ei se tarkoita ettei meille mitään kuulu. tai mitään tapahdu. välillä vaan sitä on kaikkea juttua sen verran, että koneen ääreen istuminen tahtoo unohtua tai ainakin sitä tulee siirrettyä aivan tarpeettomasti huomiselle ja huomiselle ja huomiselle...


Wekun ja Ilanin valokuvanäyttely Ubudissa


Sumban saarella pidetään vuosittain turnajaiset nimeltä Pasola, jossa saaren kylät mittelevät mies miestä vastaan hevosin ja keihäin. meno on kovasti hurjaa ja verta lentää, miehistä touhua siis. viime maaliskuussa Pasolaa oli seuraamassa ystävämme Wekku ja Ilan. Itse olimme Sumballa kyllä samaan aikaan, mutta ”jouduimme” silloin Jannen ja Miian kanssa käymään saaren toisessa päässä ja Manggudun saarella, tästähän juttua jo tuolla maaliskuu-osastossa. Mutta siis takaisin asiaan. Wekulla ja Ilanilla pysyy kumpaisellakin kamera kädessä ja he ottivat koko joukon maukkaita valokuvia vierailunsa aikana. Kuvistaan saamansa palautteen perusteella pojat päättivät järjestää näyttelyn ja lahjoittaa mahdollisen tuoton Sumba Foundationille, saarella hyvää tekevälle järjestölle. näyttely oli hieno, etenkin valokuvat ja itse kannoin korteni kekoon järjestämällä tervetuliaisviinakset Suomesta, noin parikymmentä pulloa ihka-aitoa Koskenkorvaa.

alla molemmat fotarit, ylävasemmalla Ilan ja oikealla Wekku, muut silmäätekeviä näyttelyvieraita.




loyal customer- ohjelma

Mika ja Aniko on taas vieraanamme. Melkein on tainnut jäädä mainitsematta koko seikka siitäkin huolimatta, että Branchlet-Leaflet perhe lunasti itselleen kanta-asiakaskortin numeroltaan kaksi. Kortin saa toistuvilla vierailuillaan kotiimme kaukomailla. Ykkönen meni Ellulle ja Kuisman Petellä frequent traveller kortti taitaa olla jo platinainen, joten ei nyt lasketa sitä tähän sotkemaan. hyvin menee ja meillä on kovin mukavaa. Genie tykkää nukkua yläkerrassa ja Mika-allergikolle se sopii kuin aivastus suuhun!

Lombok, ties monennenko kerran


Lombok on muslimisaari ja muslimit paastoavat. siksi Ramadan on oivaa aikaa matkustaa Lombokille surffaamaan, koska nälän riuduttamia paikallisia ei aalloilla juuri näy. viime vuonna Pekun ensimmäinen ristiretki osui näihin samoihin aikoihin, nyt vuoronumero meni jo nelosessa. Nopen visiitit naapurisaarella jää jälkeen vain yhden ja kolmas kerta se toden sanoi hällekin. surffi oli hienoa, Grupukin lahdella päästiin hinkkaamaan inside aaltoa, ensimmäistä kertaa kunnolla toimi myös Dundun (superbagus A-frame) ja jopa childrens point. vaikka loksuja ei jaloissa liikaa paaston takia pyörinytkään, niin jostain syystä keskisen Euroopan surfficampit työnsi turistia melkein jokaiseen aaltoon. tähän päälle vielä ystävämme vinokiikarit, japanialaiset, niin välillä oli meno melkoisen villiä. mutta onneksi meillä oli taskussa valtti, iso auto ja pala paikallistuntemusta ja kun vielä keli oli kohdallaan, niin seuraavan Ekasin lahden inside aalto tarjosi meille herkkuaan oikein isolla kädellä. mielettömän leppoisa aalto pariksi tunniksi vain meille neljälle, saatiin aaltoja aivan olkapäidemme kyllyydestä. Nope oli isolla laudalla elementissään, siivuja tuli reippaasti toistakymmentä. ei paha noin hääpäivänä! surffikuvia tuli napattua hintsusti, kun kukaan ei tietenkään malta jäädä veneeseen kuvaamaan, joten teidän on tyytyminen näihin maissa otettuihin poseerauksiin.




5v

jep, enää ei olla pumpuli- tai paperitasolla vaan päästiin viettämään jo puu-hääpäivää, sillä meikät on ollut naimisissa jo puolen vuosikymmentä! Ekasin aamu osui sopivasti hääpäiväämme ja siitä se hyvä päivä muodostuikin. iltapäivällä karkasimme kaksistaan läheisen mäen Ashtari ravintolaan ja vietimme mukavan ja aika sydämellisen hetken. koska lahjoja meillä ei ole liikaa jaella (ote melkein vänrikki Stoolin tarinoista, hehe..) niin teimmekin toisillemme lupauksen. jo aikaisemmin olimme päättäneet että jos tätä viisivuotispäivää pääsemme yhdessä viettämään, niin seuraavat viisi vuotta menee varmasti ihanasti. tähän sitouduimme. ja jos viiden vuoden päästä huomaamme jaksaneemme toisiamme jo 10 kesää, niin seuraavat kymmenen menee takuulla. kättä päälle. on meillä vaan ihanaa.


torsti/-ina

paikalliset ei meinaa millään uskoa että Nopen maha on jo 5 kk vanha. ”tidak lima bulan, mungkin dua atau tiga” on yleisin kommentti (suom. ei oo viittä kuukautta, ehkä kolme). mahakukkulastamme loksut kuitenkin puhuu mielellään ja kaikki on kovin varmoja että poika sieltä syntyy. maha on kuulemma terävä ja osoittaa eteenpäin ja vahvan näköinen(?), varmoja pojan merkkejä siis. ja toiseksi jokainen pelkää lapsiparan jäävän alimittaiseksi ja kovasti kehottaa vanhempia harjoittamaan runsaasti ”jiggy jig” –nimistä toimintaa, sillä se vauva kuulemma kasvaa ja vahvistuu. melkoista lääketiedettä! tässä kuitenkin sivukuvat kolmelta viimeiseltä kuukaudelta, on tuossa sentään aika suuri ero.

kiitos jos jaksoit loppuun saakka. voimia ja iloa!

miekkakalaa tankkaamassa

kaikkihan Suomessa tietaa etta lahestulkoon kaikki on kiellettya raskaana olevan naisen syoda, uusimpana listalle on nostettu jopa pakastetut marjat. meidan perheen tuleva aiti antoi perjantaiehtoolla piutpaut kaikenmaailman ohjeille ja vetaisi kuvun tayteen listakarjessa loikoilevaa miekkakalaa ja huuhtaisi annoksen alas lasillisella punaviinia. hetkinen, mennaan kuitenkin kertomuksessa hieman taaksepain.

perjantai alkoi mukamas niinkuin muutkin paivat taalla tahan asti, vaan ahakutti, paivasta oli kuitenkin tuleva erikoinen, koska Nora oli liittyva aikuisten ihmisten kerhoon astuessaan uudelle vuosikymmenelle. ei, kolmattakymmenetta ei enaa kayda vaan ihan rehellisesti mittarissa kiertaa nyt neljannen kymmenennen lukemat, Nora taytti siten 30 vuotta!

Peku oli puolipakolla hankkinut itselleen vapaan vartin edellisena iltana ja kaynyt ostamassa lahjapaketin, silla jollainhan vaimoaan tulisi muistaa. paketista aukesi kello, jota kuulemma Suomen arjessa olisi syyta tarkkailla, taalla halla-valia maailmassa ei ajan hermolla liieemmin merkitysta. lahja oli kovasti mieluinen, killuu sitten aikanaan ranteessa ihmeteltavaksenne. paivasta oli tulossa mukava. aamiaista emme tavallisuudesta poiketen aikoneetkaan apehtia kotonamme vaan suunnaksi Kutalla Harri’s Resort ja hotellin notkuvan aamiaspoydat. Siina lapoimme itseamme kovin tayteen, sen mita napanahka kesti. makkaroita, munakasta, leipaa, hedelmia, maukasta ja vahva kahvia, myslia, jugurttia, mehuja, croisantteja, leivoksia ja lisaa maukasta ja vahvaa kahvia. hyvan kotvan siina jaksoi ahtaa ja kun potsi oli ammollaan evasta oli meilla matka jatkuva.

Nora oli maininnut erikoisohjematoiveekseen purjehtimisen ja sita kohti siis. Sanurissa oli kuulemma paikallisen pursiseuran jollia rannassa ja niita tavoittelimme kayttoomme. ei kuitenkaan onnistunut, silla seuralla oli seuraavana paivana alkamassa historiansa ensimmainen regatta ja jollia valmisteltiin sita varten valmiiksi. tasta suivaantuneena soitto kommodorille, tapaaminen, jasenanomukset sisaan ja sopimus gastittaa kommodoria viikonlopun regatassa uutukaisella, ei koskaan viela purjehditulla Bali One veneella. tasta lisaa loitompana.

kun purjehdusosuus oli saatu lykattya seuraaville paiville, oli Jimbaranin rannassa uimisen jalkeinen ohjelmanumero illalliseen valmistautuminen. syottolaksi oli varattu englantilaisen ystavamme ja Pekun savustus-melkein-kumppanin avaama pikkuravintola Kutan sydamessa. seuraan oli kutsuttu Wekku ja Ayu, Kimmo ja Farah (nama kaikki tunnettekin jo aikaisemmista jutuista), Junnu ja Anna jotka viime vuonna asuivat viikon luonamme vanhassa asunnossa (Anna nyt myos kauniisti raskaana), Jaska, Anssi ja Apassi eli Jussi. arvuutelkaa oheisista kuvista kuka kukin on. ja nyt itse asiaan:

Nora lupasi Pekulle ruokalajin valinnan, kunhan itse paattaisi ottaako kalaa vai lihaa. koska lahes kaikki syvista vesista saatava kala on kotoisen neuvolalaitoksen mielesta jokatapauksessa syanidin kaltaista myrkkya odottavalle aidille niin arvelimme heilahtaa loppua kohti samantien oikein komiasti ja Peku tilasi rakkaalle paivansankarilleen miekkalalaa kermaisessa pestokastikkeessa, lisakkeeksi grillattuja vihanneksia ja salaattia. ajattelimme viela seurata painettujen opaskirjojen neuvoja oikein sanan kirjainta noudattaen ja miekkakalan seuraksi alas tuli huitaistua lasillinen punkkua. turha alkaa tassa vaiheessa arastelemaan, silla tuskinpa monikaan meista on saastynyt vastaavalta marinoimiselta kohdussa kelluessamme, tieto on vain vuosien mittaan lisannyt tuskaa ja anti-listalla on nykyisin vain entista enemman aineita. Torsti, anna nama syntiset valintamme joskus tulevaisuudessa anteeksi, etenkin jos sinulla sattuu kasvamaan vaikka ylimaarainen pari jalkoja vanhempiesi huolimattomuuden takia.

kovasti piti jokainen ruoastaan ja kakkukin tuli raapaistua naamariin aterian paatteeksi. kotona Nora kiitti Pekua kovasti mukavasta paivasta ja Peku kiitti Noraa vierellaan olemisesta. ihanaa rakkautta!

lauantaina kohti uusia haasteita ja Royal Bali Yacht Clubin (www.royalbaliyachtclub) ensimmaista regattaa. vene oli uusi, ei viela purjehdittu ja kommodori oli vanha ja purjehduksistaan jo aikaa. tultiin toiseksi kahdesta veneesta, hopeaa siis. tasoitukseksi voidaan sanoa toista vendetta purjehtineen koko komeuden suunnittelijan ja rakentajan ja venetta oli purjehdittu jo vuoden verran, piskuisen siis enempi kokemusta kuin meidan miehis/naisistolla. sunnuntain ratalahdossa saimme saman sijan, venevauhdin ollessa kuitenkin jo toisen veneen tasolla, kippari nyt sattui ajelemaan venettaan kuin venalaista rekkaa ja jokunen erimielisyyskin strategisista ja taktisista valinnoista siina taisi tulla. maaliin kuitenkin selvittiin miestappioitta ja mukavaa oli olla vesilla purjehtimassa, ei voi valittaa.

nyt alkaa loppuvuoden hektisimmat ajat kun saaren pakkaa taydelta suomalaisia, viikon alussa meita on taalla jo parikymmenta tuttua, menoa ja vilsketta riittaa. josko noista raportoisi sitten aikanaan. meilla on ihanaa, toivottavasti sinullakin, koitahan voida!