Nyepi

se on balilaisten hindujen uusi vuosi, jota vietetään saka-kalenterin mukaan kuun kierrosta riippuen maaliskuun loppupuolella tai huhtikuun alussa. tänä vuonna juhlahuipentuma osui sunnuntaille 19.3.


vanha vuosi päättyy...

viikkoja, jopa kuukausia ennen vuoden varsinaista päättymistä balilaisissa kylissä on valmisteltu ogoh-ogoh:ja – hurjia hirviöhahmoja – uhrauksia ja rituaaleja, jotka puhdistavat saaren valmiiksi uutta vuotta varten. nyepin aattona on suurten uhrausten päivä, Tawur Agung Kesanga, jolloin seremonioita järjestetään kaikissa Balin sadoissa temppeleissä ja aukioilla. iltapäivällä kyläyhteisöt lahjovat hirviöitään uhrauksilla, ja auringon laskiessa käynnistyvät äänekkäät musiikkia soittavat ja huutoja karjuvat soihtukulkueet. kulkueessa bamburakennelmien päällä liikuteltavien hirviöiden on tarkoitus pelotella pahat henget saarelta pois. tämä ngrupuk:iksi kutsuttu tapahtuma huipentuu siihen, että ogoh-ogoh:t päätyvät viskatuiksi tienposkeen ja hetken päästä roihuavat tulessa.

... ja uusi vuosi alkaa

itse Nyepi alkaa seuraavan päivän auringonnoususta ja kestää 24 tuntia. se on hiljaisuuden päivä, jolloin kaikenlainen turha ja oikeastaan tarpeellinenkin liikehdintä on kiellettyä. nukkumista rakastavat balilaiset käyttävätkin päivän häikäilemättä hyödykseen ja pysyvät sängyn pohjalla koko päivän. aktiivisemmalle ihmiselle päivä on hieman tuskainen, koska talosta ei saa poistua – edes pihalle - ääntä ei saa käyttää ja valojen tulee olla sammutettuina seuraavaan aamuun saakka. tällä tavoin hämätään Balille laskeutuvia pahoja henkiä, jotta ne kuvittelisivat saaren olevan asumattoman. sääntöjen noudattamista valvoo uskonnollinen poliisi kiertelemällä kujia ja antamalla muistutuksia liiallisesta metelistä tai valojen käyttämisestä. talon ulkopuolelle eksyminen johtaakin sitten jo sakkoihin, jotka tulee maksaa poliisin käteen vanhalla kuparirahalla, mitä tietenkään ei ole saatavilla.

henkien hämäys onnistui, joten rauha on taattu tällä paratiisisaarella taas vuodeksi eteenpäin. elämme vuotta 1929.

radiossa!

viritä radioosi YleX:n taajuus perjantaina 4.5. klo 12.25 ja kuuntele mitä mieltä me oltiin heinäkuussa. meidän kaveri Mirva kävi tekemässä haastattelun Reissuradio-ohjelmaan. hassua kun me ollaan vähän joka mediassa, eikö...


Reissuradio
Miltä tuntuu katsella, kun malesialainen poppamies viiltää veitsellä omaa kieltään? Entä millaiset fiilikset ovat kiinalaisen miehen suorittaman alapesun jälkeen kiinalaisessa kylpylässä? Kuinka selittää kroatialaiselle papille, ettei omaa päiväkirjaa saa riistää kädestä? Dokumenttisarjassa matkustetaan maailmaan ääriin ja tutustutaan suomalaisten reissukokemuksiin maailmalla. Reissuradio soi mm. Mongoliassa, Egyptissä, Cookin saarilla, jos myös Kyproksella. Reissuradio varoittaa kuulijoitaan, matkailu saattaa aiheuttaa riippuvuutta! Reissuradio YleX Tänäänissä perjantaisin klo 12.25 kaksi kertaa kuukaudessa.

El Pei - vankila, osa 3

5. VIIMEKSI TAPAHTUNUT EL PEI DEKKARISSA

Lehtinen ei edes huomannut valojen palavan punaisina. Viime hetken väistö vasemmalle pelasti hänet lähes varmalta liiskautumiselta kuorma-auton alle, mutta tätä hän tuskin edes huomasi. Raskaan liikenteen ajoneuvo heittelehti risteyksessä hetken ja paineilmatorven huuto jäi kaikumaan kuuroille korville jonnekin Yamahan perävalojen taakse. Tärkeämmät asiat olivat nyt mielessä, suuremmat asiat kuin liikennesäännöt. Surffilauta oli varastettu ja se tulisi saada takaisin keinolla millä hyvänsä. Oikealta ohi, vasemmalta ohi, kireä jarrutus ja uusi kiihdytys. Lehtisen moottoripyörä sai panna parastaan kiihtyneessä tilassa olevan kuljettajan taakan alla. Onneksi hyvin huollettu vuokrapyörä ei laittanut vastaan, vaan kiltisti totteli kuljettajansa armottomia käskyjä. Risteys toisensa perään vilisti ohi kuin elokuvassa ja pikkuhiljaa Lehtinen antoi kaasukäden hellätä kahvalla, Kutan kujat olivat enää muutaman korttelin päässä. Varkaudesta oli ehtinyt tässä vaiheessa kulua 35 minuuttia, sen Lehtinen tarkasti kellostaan hiljentäessään ja pysähtyessään Benesari kadulle.

6.

Varkaus ei ollut ensimmäinen. Pitkäkyntiset iskivät edellisen kerran vain yhdeksän päivää aikaisemmin, siis viikko ja kaksi päivää aikaisemmin. Sillä kertaa Lehtinen poistui Noransa kanssa syömään ja viipyi illallisella puolitoista tuntia. Se oli riittänyt rikollisille ja villan patiolta oli hävinnyt kaksi surffilautaa. Varkaudesta oli tehty poliisiraportti Canggun asemalla ja paikalliseen tyyliin hallintokuluja raportin kirjoittamisesta oli penätty ”up to you” –tyyliin, kaksi ja puoli euroa oli riittänyt. Korruptiota Indonesiassa ei virallisesti ollut eikä sitä sallittu varsinkaan valtion palveluksessa olevilta. Siksi lahjukset naamioidaan erilaisin termein, tällä kertaa hallintokuluiksi. Toisaalta raha ei jäänyt koskaan yhden henkilön taskuun, koska Indonesialaisen tavan mukaan korruptio tarkoittaa sitä, että joku pitää kaiken rahan itsellään. Yleisesti poliisien viihtyvyyttä ja asioiden sujuvuutta parantavaa hallintomaksua ei siksi pidetty edes pahana.

Edellisellä kerralla oli mukana myös äärettömän huonoa tuuria. Jo kahdeksan vuotta saarella asunut suomalaismies varoitti Lehtisiä uuden, joulukuussa vuokratun villan sijainnista varkaita houkuttelevana ja tämän varoituksen he ottivatkin tosissaan. Piikkilanka-aidan asentaminen muurin päälle oli kuitenkin keskeytynyt edelliseen päivään, koska paikalliset työmiehet, hinduja kun ovat, ryhtyivät viettämään täydenkuun seremoniaa, eikä silloin työnteosta puhuttu samana päivänäkään. Uuden kulttuurin kujeet, oli Lehtinen niellyt työmiesten kommentit suuremmalti purnaamatta. Varkaat, tai varas, eihän sitä edelleenkään tiennyt, otti tilaisuudesta vaarin ja iski juuri oikeaan aikaan. Seuraavana päivänä viritetty piikkilanka olisi kyllä jättänyt kutsumattomat vieraat muurin ulkopuolelle.

Surffilautaa ei villasta varasta surffaaja, siitä Lehtiset olivat varmoja. Kukaan ei uskaltaisi käyttää lautaa saaren rannoilla, koska sana varkaudesta kuitenkin leviäisi ja lauta tulisi eteen ennemmin tai myöhemmin. Siksi ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi laudan myyminen ja todennäköisemmin se tultaisi myymään johonkin Kutan turistialueen lukuisista surffikaupoista. Ensimmäinen kauppa – vesiperä. Toinen kauppa – sama homma mutta vihiä tapauksesta. Kolmas kauppa – bingo! Kysyttyään mahdollisesta käytetyn laudan myyjästä Lehtiset keikauttivat veneen katolleen melkein liiankin helposti, sillä kolmannessa kaupassa, keskellä kiireisintä Kutaa, myyjä, Bolot niminen paikallinen, sanoi nähneensä, ostaneensa ja myyneensä juuri kyseiset laudat edellisenä päivänä.


7.

Kauppaan astuttuaan vaihtoi Lehtinen pitkän katseen Noran kanssa, Lehtinen sai ottaa tilanteen haltuunsa.
- Ostit siis varastetut laudat, ne oli meidän.
- Jaa niinkö? Arvasinkin ne varastetuiksi.
Bolotin kommentti sai Lehtisen hiljaiseksi, jonka kauppias huomasi.
- Ostin ne eilen, toisen miljoonalla ja toisen neljällä sadalla tonnilla. Hinnasta päättelin ettei ne voi olla myyjien omia. Siksi myinkin saman tien eteenpäin.
- Ja silti menit ostamaan, vaikka tiesit omaisuuden varastetuksi?
- Näin kävi kerran aikaisemminkin. Päätin odottaa viisi päivää ennen kuin laitan ne myyntiin. Ainakin pysäytin laudat tähän, eikö ole hyvä että löysitte ne minulta?
Lehtinen ei oikein tiennyt mitä sanoa.
- Ymmärrät silti että laudat olivat minun ja pollarit ovat vain puhelinsoiton päässä.
- Ja minulle tulee rutkasi ongelmia, sakkoja ehkä jopa 20 miljoonaa paikallista.
- Mitä läksit varastettuun tavaraan, vahinko on sinun.

Nora rykäisi liikkeen etuosassa kuin osoittaakseen halukkuutta puuttua keskusteluun.
- Minusta tuntuu että joudumme miettimään asiaa.
- Kuinka niin? Käräytetään kaveri poliisille.
Nora puisteli päätään ja Lehtinen ymmärsi mitä hän tarkoitti. Balilla, etenkin Kutalla oli tyhmää aiheuttaa vaikeuksia kenellekään ja vaikeuksilla tarkoitettiin poliisia. Jos poliisi rankaisee kauppiasta varastetun tavaran ostamisesta, olisi varmaa ettei Lehtisillä tulisi olemaan Kutan seutuvilla yhtään rauhallista surffisessiota, siitä tulisi Kutan cowboyt pitämään huolen. Hyvä veli –kerho tunnettiin täälläkin päin maailmaa ja bulen l. ulkomaalaisen ei olisi syytä aiheuttaa paikallisille hankaluuksia. Lehtiset ottivat aikalisän ja juotavat vastapäisessä ravintolassa.

Nora rypisteli kurkkuaan auki hörpättyään vähän liian kylmää colajuomaa hätäpäissään. – Ei saakeli, mitäs nyt pitäisi tehdä. Ei heilu hyvä jos hierretään Bolot hankaluuksiin. Onko ideoita?
-Tekis mieli narauttaa kaveri sinivuokoille ja heittää tyrmään. Sinne mokoma joutaisi, mulle ei kuulu vittuilla, murisi Lehtinen suutuspäissään.
- Herää unestas, Nora vastasi salamana. Kelaa koko juttua edes hetkinen, niin tajuat ettei me tota voida narauttaa. Tarjoilija kiersi Lehtisen selän takaa kaatamaan kahvia tämän kuppiin.
-Mitkä on meidän mahikset? Lehtinen kysyi kahvia ryystäen. –Kuumaa saakeli!
-Ei kai tässä muuta, laudat on kadonneet jo ties vaikka minne, tuskin me niitä enää löydetään. Paras kai olla hyvää pataa tämän Bolotin kanssa eikä hoitaa sitä vaikeuksiin. Uskon että sopivalla pienellä summalla se vois ehkä vinkata meille jos törmää varastetun tavaran kauppiaisiin uudelleen.
-Ehkä parempi niin, mä käyn hoitamassa homman, Lehtinen vastasi.

Nora jäi viimeistelemään colajuomaansa Lehtisen saapastellessa kadun yli lautakauppaan. Palattuaan Lehtinen selvitti vikurikauppiaan suostuneen kahden sadan tonnin vihjepalkkioon ja oli luvannut soittaa jos näkee samat laudanmyyjät, heitä oli siis kauppiaan mukaan kaksi, uudelleen. Jotain oli kuitenkin saatu selville. Varkaita oli ollut kaksi, lautoja oli kaupiteltu useampaan kauppaan ja lopulta jäljet johtivat Bolotin liikkeeseen. Kenties laudat vielä jostain pullahtaisi esille, mutta nyt oli kuitenkin edessä uusien hankinta, sillä surffaamaan oli kuitenkin päästävä.


8.

Benesari katu oli vilkas, kuten yleensä. Lehtinen päätteli varkaiden mahdollisesti toteuttavan viimekertaista taktiikkaa ja yrittää realisoida kuuman tavaran mahdollisimman pikaisesti. Visiitit samoihin kauppoihin joissa laudat oli viimeksi nähty ei tuottanut tulosta, mutta siksi vähän oli vettä varkauden jälkeen ehtinyt Vantaassa virrata, että jokin kertoi Lehtiselle kärsivällisyyden vielä palkittavan. Siksi hän jätti liikkeisiin numeronsa ja pyysi kauppiaita soittamaan josko pitkäkyntiset ilmaantuisivat paikalle. Lehtinen pysäköi Yamahan Bolotin liikkeen nurkalle ja jäi odottamaan, sopivasti katveeseen, ettei liikkeestä voinut nähdä suoraan Lehtisen kyttäyspaikalle.


9.

Uusi lauta oli Lehtiselle mieluinen. Mahdollisuus olisi ollut oman custom- laudan teettämiseen, mutta ilman ainuttakaan lautaa useamman viikon odotus ei kiinnostanut, siksi voimakas oli surffikuume. Simon –merkki ei ollut Lehtiselle entuudestaan tuttu, mutta myyjä vakuutti laudan olevan sieltä kärkikaartista. Sen pystyi jopa Nora uskomaan, sillä ulkoiset vaikutteet eli esteettisvisuaaliset seikat olivat kohdallaan ja lauta näytti lähestulkoon pirullisen hienolta. Myöhemmin, jo laudalla surffattuaan ja sen ominaisuudet hyviksi todettuaan Lehtinen opiskeli laudan tekijän, australialaisen Simon Andersonin melkoiseksi tekijäksi. Anderson voitti arvostetun Bells Beachin surffikisan kahdesti, keksi modernin kolmieväisen thrusterin ja käsin sheippasi Kelly Slaterille laudan, jolla kaikkien aikojen, menneiden ja tulevien, surffaaja voitti seitsemännen ja kahdeksannen maailmanmestaruutensa. Tätä lautaa Lehtinen ei aikonut menettää, sen hän oli päättänyt.


10.

Kuinka tyhmä voi varas olla? Siihen kysymykseen ei Lehtinen jäänyt odottamaan vastausta huomatessaan hämmästyttävän näyn valuvan alas Benesari katua. Kaksi nuorta miestä mopon selässä, jälkimmäisellä tuttu lautapussi kainalossa, hiljensivät vauhtiaan Bolotin kaupan kohdalle. Nyt tai ei koskaan - ajatteli Lehtinen ja ampaisi piilostaan liikkeelle.

-Jumalauta, pysähtykää varkaat saatana, mylvi Lehtinen ja heilutti verhotankoa sanojensa painoksi. Mopokuskille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ajaa kadunsyrjään ja totella. Päätä pidempänä ja karttua heiluttavana Lehtisellä oli yliote varkaisiin nähden, puhumattakaan yllätyksen tuomasta edusta.
-Mikä tämä on? Mistä sait tämän? Kysymykset satoivat Lehtisen suusta kuin raskaan tykistön keskitys hänen osoittaessaan lautaa ja varkaille ei jäänyt juuri aikaa näihin vastailla, katsoivat vain verhotangon liikkeitä paikoilleen jämähtäneinä ja pelokkaina. Silloin, ehkä pelon lamaannuttamana mopon kuljettaja teki kohtalokkaan virheen ja sammutti mopon virta-avainta kääntämällä. Lehtinen, tämän huomatessaan, laski salaman nopeasti liikeratansa mahdollisuuden ja ennen kuin tyrmistyneet varkaat edes tajusivat mitä tapahtui, oli mopon avaimet jo Lehtisen taskussa panttina mopon ja varkaiden jatkoliikkeistä. Varkaat, tai ainakaan mopo ei paikalta liikahtaisi, myhäili Lehtinen oivalluksensa nerokkuutta.

-Mitä teet? Kuka olet? aloitti lautaa kantanut, kahdesta tukevampi ja pitkätukkaisempi.
-Minä olen tuomiopäivän lähettiläs ja te luopiot joudatte telkien taakse. Toi lauta on minun ja seuraavaksi soitetaan poliisit paikalle, kihisi Lehtinen tilanteen jännityksestä tuohduksissaan. Kiinni jäitte, saatanat. Mulle ei vittuilla!

Mopoa kuljettanut, laihempi ja pelokkaampi, oikoi varttaan mutta huomasi tilanteen mahdottomuuden, vihainen skandinaavi oli oikeastikin päätä pidempi ja verhotanko siksi tukevaa tekoa, ettei sen painoarvoa kannattanut lähteä kyseenalaistamaan. Jotain epämääräistä sopertaen pitkätukkainen kiipesi pois mopon satulasta ja vaati vastausta välikohtauksen syyhyn.
-Mä en tiedä lainkaan mistä sä puhut, mä vaan autan kaveria kantamaan sen lautaa. Anna avaimet takaisin niin me päästään jatkamaan matkaa.
-Ja se teidän matka jatkuu ainoastaan yhteen osoitteeseen ja sinne teillä on saattajat mukana, totesi Lehtinen jo hieman rauhoittuen.

Kadulle oli metelin herättämänä kertynyt jo melkoinen joukko yleisöä, joista kukaan ei tehnyt elettäkään tuijottamisen lisäksi. –Soittakaa joku poliisille, pyysi Lehtinen, mutta turhaan. –Antakaa edes poliisin numero, sillä nämä kaksi ovat varastaneet minulta laudan vajaata tuntia aikaisemmin, soitan itse, yritti Lehtinen jatkaa. Mind your own business- tuntui kuitenkin olevan Kutan kujilla yleinen mentaliteetti, sillä tuijottamisen lisäksi ei kukaan yleisöstä tehnyt edelleenkään elettäkään. Saatana, kirosi Lehtinen ja mietti seuraavaa siirtoaan. Onni onnettomuudessa oli iltapäivälle sovitut treffit englantilaisen ystävän kanssa, sillä hänen hotellinsa sijaitsi näköetäisyydellä Bolotin kaupalta, minkä edessä tämä eriskummallinen episodi otti paikkansa. Kello oli jo lähellä sovittua aikaa samassa nurkan takaa putkahti paikalle Nora iltapäivän surffiltaan. Nopeasti hoidettu tilanneraportti jätti Lehtisen vartioimaan varkaita ja lautaansa Noran kaasuttaessa hakemaan kyttälän veljeksiä paikalle.

Ei auttanut itku markkinoilla poliisien saavuttua. Vaikka lautaa kantanut pitkätukka väitti olleensa vain kaveriaan auttamassa, niin molemmat mopolla saapuneista miehistä talutettiin paikallisen mustan maijan kyytiin riuskasti ranteesta ohjaten. Lehtinen ja Nora hyppäsivät mopon selkään ja seurasivat auton matkaa poliisiasemalle.


11.

Indonesialainen vankeuslaitos ei mahda olla niitä maailman mukavimpia. Kertomukset ja kirjat kuvasivat autenttisen tarkkaan miltä vankilat näyttivät sisältä, miten vankeja niissä kohdeltiin ja mitkä olivat mahdollisuudet sopeutua takaisin yhteiskuntaan kärsityn rangaistuksen jälkeen. Mahdollisuudet eivät olleet kovin korkeat, siitä piti jo kovasti uskonnollinen yhteiskunta huolen. Hinduvaltaisella Balilla ei varkaita katsottu hyvällä silmällä ja maailman suurimpana muslimivaltiona Indonesia oli hyvinkin tarkka varkaiden kohtelusta, Hammurabin lain noudattaminen oli joissakin osavaltioissa vielä voimissaan.


Vankilan nimi indonesian kielellä on El Pei. Vaikka nimi on lainattu espanjan kielestä, niin merkitys oli opittu ja sisäistetty laajalti ja se ei tavallisen balilaisen kansalaisen selkäpiissä herättänyt miellyttäviä värinöitä. Maijan kyydissä matkaavat varkaat varmasti toivoivat kaikkein eniten olevansa kaikista vähiten juuri siinä autossa, mikä suurimmalla todennäköisyydellä kuljetti heitä kohti vankilaa, kohti El Peitä.

to be continued...

sumbakarnevaalit

riossa, prasiliassa juhlitaan talven sydännä karnevaalia, jossa puolipukeiset naikkoset pyörittävät haitaria erilaisiin sulkasatoihin verhoutuneena. sumban saarella taas ei ole puoleentoista vuoteen tanssin askelta polkaistu, sillä armeijan valtaamalle surffiresortille ei valkoinen mies ole saanut jalallakaan astua. aivan, puhutaan siitä nimenomaisesta saarenpahasesta jolle Nora melkein jalkansa menetti ja jossa myös Pekun onnistui vierailla kesällä kaksituhattaviisi.

tammikuussa kuulimme Suomen kautta uutisen, että viimeinkin armeija on lähtenyt saarelta ja se olisi taas länsiasukkaan käytössä kuten aiemminkin. erilaisia uutisia sotilaiden tekemistä tuhoista ja varkauksista kaikui korviimme kautta rantain, mutta kukaan ei tiennyt mitä saaressa varsinaisesti on miehityksen aikana tapahtunut. tohtorit Nora Livingstone ja Pekka Stanley pakkasivat pakaasinsa, houkuttelivat (olikin kovin työn ja tuskan takana…) ystävänsä Ponin ja Jannen mukaan seikkailuun ja kohti Sumbaa lähdettiin riemumiellä ja sydän auki.

indonesiassa on viimeaikoina tapahtunut lentokoneliikenteen saralla hurjia seikkoja. vaikka Adam Airit putoaa mereen ja häviää löytämättömiin, Garudat laskee pitkäksi ja syttyy palamaan, niin Merpati lentää tasaisen varmasti ja renkaat löivät jäljet Waingapun asfalttiin aivan suunnitelman mukaisesti, ajallaan ja kauniisti. ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää tässä viehättävässä (not!) musulmaanikaupungissa, joka noin Orimattilan kokoisena pitää sisällään reilun 113 tuhatta asukasta. koska tietoa huollon toimivuudesta, polttoaineen saatavuudesta ja sen sellaisesta ei tästä eteenpäin ollut, niin kaikki hankinnat tehtiin etukäteen. jerrykannut ostettiin polttoaineelle, arvottiin kuinka paljon tarvitaan bensaa ja kuinka paljon dieseliä, sitäkään ei tiennyt minkä veneen kyydissä matka saareen tulisi taittumaan, josko tulisi taittumaan ollenkaan. Hotelli Merlinin avulias henkilökunta kyyditti meidät vielä paikallisen sotilasviskaalin pakeille, hän tulisi kuulemma päättämään josko meidän on ylipäätään soveliasta ja sallittua Manggudun ovia lähteä kolistelemaan.

ei tiedä mikä osuus kokouskorruptiolla ja voitelulla on viranomaistoiminnalle tässä maailman kolkassa, mutta viskaalin päätimme kuitenkin voidella paikallisella oluella. mitään kun ei kannata jättää sattuman varaan. suunnitelma toimi ja noin tunnin tenttauksen, kaljamukin yli kuitenkin, jälkeen militantti oli sitä mieltä että saareen vaan, jahka aamulla kävisimme viimeistelemässä luvan paikalliselta kuninkaalta. kuninkaalta, oh shit, tuumimme, mutta onneksi tiesimme tämän olevan vain perinteisen hierarkian mukainen kuningas, joka kuitenkin päätöksellään siunasi lähes kaiken toiminnan tässä saaren itäisessä kärjessä.

aamulla vielä viimeiset hankinnat ja kunkkua tapaamaan. Mutta voi pannahinen, hammaspyykin jälkeinen Jenkki purukumi irroti Jannen hampaasta ison paikan ja koko vierailu Manggudun saarelle näytti ottavan uuden kurssin kohti karikkoa, voi pannahinen sentään. siitä sitten kiertämään mahdollista hammaslääkäriä ja onneksi kolmannesta hoitolasta lääkäri löytyi ja paikkausoperaatio saattoi ottaa sijansa. huikea kustannus terveyskeskuksessa tehdystä tilapäisestä paikasta (joka on kestänyt legossa tähän päivään saakka moitteetta) oli melkein kolme euroa, joten toimenpide ei aiheuttanut kukkaroomme suuren suurta vajetta. uudella paikalla kelpasi mennä kuninkaan pakeille.



kuningas, Umbu Yadar oli leppoisa kaveri, antoi jopa ottaa kuvan itsestään torpasta lähtiessämme. kunkun kanssa jutusteltiin niitä näitä, Manggudun tilanteesta ja vähän muustakin. taisi meihin tykästyä ja luottaakin, kun antoi mukaamme palkkarahaa saaressa majaileville työläisille ja lupasi rantakylään rakentamastaan tiilitalosta vielä yösijan. saareen ei pimeällä matkusteta, siksi seuraava yö oli tarkoitus viettää Katundussa, pienen pienessä kyläpahasessa ihan siinä Manggudun edustalla.


seuraavana aamuna startattiin kapteenin kyydissä kohti saarta ja Janne ulkoilutti sen ainoan kerran uistinta turhaan. myöhemmillä kerroilla ahti soi antejaan suopeasti, kuvat sen todistaa kun juttuihin ette uskoisi kuitenkaan.

saaressa oli asiat yllättävän hyvin, vaikka puolentoista vuoden armeijakinkerit jättivät kyllä oman jälkensä. Koirat, pahaset, olivat löytäneet sisältään orastavat äidilliset ja isälliset tunteet ja jaloissa pyörikin viisi uutta asukasta, kolme valkoista poikaa ja kaksi ruskeaa tyttöä. elukatkin jaksoivat yllättävän paksusti, paitsi se yksi poika jo oli vähän turhan laiha. ruokaa oli siis saaressa viimeisen kolmen kuukauden aikana riittänyt, tai ainakin sitä heidän paikallista herkkua, riisiä nyt kuitenkin.



tehtiin siinä inventaariota, kokeiltiin surffaamista, kalastettiin, luettiin kirjaa, seurusteltiin työmiesten kanssa, käytiin päiväretkellä naapurissa Saluran saarella, teurastettiin ja syötiin vuohi, oltiin niin kuin ei oltaisi oltukaan. viikko vierähti älyttömän nopeasti ja paluu Balin hälinään ja kiireeseen ei tuntunut oikein luonnolliselta, melkeinpä vähän vastenmieliseltä.



jotenkin, ehkä ihan tilauksesta on seuraavana oli vuorossa hindujen uusi vuosi, Nyepi, joka sisältää yhden vuorokauden verran täydellistä hiljentymistä. maanantaina, uuden vuoden ensimmäisenä päivänä ei ulkona saanut liikkua kukaan, sillä pahat henget laskeutuivat silloin Balille. saaren tuli näyttää elottomalta ja asumattomalta, koska silloin pahat henget eivät vaivaudu kiusaamaan saaren asukkaita ja jättävät nämä vuoden päiviksi rauhaan. kotona piti olla hiljaa, valoja ei saa polttaa, ei edes kynttilöitä tai muuten uskonnollinen poliisi tulee ja antaa rapsut. varsinainen retriitti siis, joka ei meille aktiivi-ihmisille oikein sovellu. Niinpä lähdettiin Medewiin surffaamaan (muslimikylä Balin länsirannikolla, vähän löyhempää sääntöjen kanssa).

tässä tätä tällä kertaa, kuulemiin vaan.

liikkuvan kuvan tallenteen Sumban reissulta näet täältä
(pahoittelemme laatua, ei ole mun N93:sta kiinni vaan pakkauksesta webiin :) )

Hiphei ja uusia tapahtumia...

Indonesiassa tilitapahtumia piisaa: 6.3 richterin maanjäristys Sumatralla ja lentokone räjähti laskeutuessa Yogyakartassa kahden päivän sisällä, helmikuun puolella muutama lauttapalo Javalla ja Lombokin salmessa – eikä tässä edes kaikki. Meillä on hävinnyt kämpästä rahaa vajaan sadan euron verran, Miian ja Jannen huoneen avain katosi mysteerisesti reiluksi vuorokaudeksi, automaatti imaisi luottokortin, kova tuuli piinannut ja tuhonnut hyvät surffikelit... tuntuu siltä, että hyvä feng shui on kaikonnut luotamme tai paha karma kostaa jostain aiemmista rikoksistamme. Me toivomme, että karma ja onni kääntyy puolellemme, niin mikro- kuin makromittakaavassa, kun huomenna suuntaamme kohti Sumbaa ja Manggudua, jossa seikkailuja ja yllättäviä tilanteita on varmasti tarjolla yllin kyllin.Lähiaikoina on siis surffit jääneet vähiin, joten ollaan keskitytty muihin asioihin, kuten syömiseen ja autolla ajeluun. Janne teki johtopäätöksen ensimmäisen päivän mopoajelun jälkeen Norpan kyydissä , että liikkuu mieluummin pelillä, jossa on tukevammat suojarakenteet. Ensimmäiset päivät ajeltiin jo muutama vuosi sitten parhaat päivänsä nähneellä Jimnyllä, jonka jälkeen riittävästi indonesialaista tieverkostoa kiertäneenä Janne (kanssamatkustajien myötävaikuttamana) totesi arvostavansa uudempaa jousitusta ja vaihtoi kulkupelin kunnon tila-autoon. Sillä on päristelty edes takaisin hymyissä suin, paitsi silloin, kun Janne havaitsee poliisipartion, joka vetää naaman kalpeaksi ainakin seuraavan tunnin ajaksi (kun se kansainvälinen ajokortti puuttuu takataskusta).Viime lauantaina illallistimme Jimbaranin kalasatamassa, jonka tuoreesta tarjonnasta alla oleva todiste. Muut kuvakoosteet lähipäivien saldoa autoretkiltä.

N. viikoksi siis katoamme kaikkien yhteysvälineiden ulottumattomiin. Siihen asti indonesian kirjeenvaihtajilta näkemiin!