Villan uudet asukit

Dekkarin vaihteluksi peruskuulumisia. Meillä on kolme uutta asukkia; kaksi väliaikaista ja yksi pysyvä. Väliaikaiset ovat australian ja tasmanian kiertomatkalaiset Janne ja Poni (l. Miia), jotka saapuivat perjantaina. Niitä jo kuukausi ennen villan porteista tapsutteli Genie. Genie on sellainen mustavalkoinen katti, jonka ystävämme Bore ja Minna ottivat hoiviinsa eräästä Kutan warungista isännän potkittua sen sieltä pihalle. No, Bore ja Minnahan olivat täällä vain lomalla, joten eihän Genie voinut heille lopullisesti jäädä. Me sovittiin pitävämme sitä niin kauan kuin sille löytyy toinen koti - eihän me mitään huollettavaa tänne haluta, eikä varsinkaan jotain kattia! No, ensin ei meinannut uutta kotia löytyä, lopulta löytyi parikin eri vaihtoehtoa, mutta siihen mennessä katti maranen oli jo vilistänyt jaloissa niin kauan ettei me siitä enää raaskittu luopua... noniin, ollaan siis nykyään myös kissahoitola.

Sitten näistä väliaikaisasukeista; ne ovat kiertäneet lähes rekaksi rekisteröidyllä matkailuautolla australiaa ja tasmaniaa lokakuusta lähtien (ks. http://jannejaponi.blogspot.com) ja nyt ennen Suomeen paluuta päätyivät tänne surffivisiitille. Pari päivää ollaan Bali-untuvikkoja uitettu aalloissa ja vaahdoissa, pari hui-huudahdusta on päässyt isomman aallon lähestyessä, mutta pienemmistä viheriäisistä on molemmat jo kyytinsä poimineet. Kuukaudessa tapahtunee siis vielä paljon edistystä.

Muuten täällä kaikki kulkee entiseen malliin. Poliisien kanssa kommunikointikin on harventunut, mutta siitä tarkempi kuvailu jätettäköön Lehtisen dekkariin.

EL PEI - vankila, osa 2

4.

Ajatus Indonesiaan muuttamisesta oli alunperin Nora Lehtisen. Lähes jokainen maa, jossa Lehtiset olivat aikuisiällään vierailleet, tuntui sillä hetkeltä sopivalta muuton kohteelta, mutta vasta Indonesia iski kuin korkeajännitys. Kaksi aikaisempaa, useamman kuukauden mittaista visiittiä oli sotkenut Noran päänupin siihen malliin, että hän oli vakaasti päättänyt puhua miehensä mukaan tähän seikkailuun, muuttoon kauas trooppiseen maahan. Ajatusta oli mietitty ja sen oli annettu hautua. Faktoista oli otettu selvää ja punnittu erilaisten vaihtoehtojen mielekkyyttä ja toimivuutta. Mistä toimeentulo? Mistä viisumit? Mihin koira? Mitä perhe ja ystävät? Kysymyksiä tuntui olevan loputtomiin, mutta päätöksen kypsyttyä ajatus lähtemisestä ja kokeilemisesta tuntui luonnolliselta kuin pouta sateen jälkeen ja asioita alettiin viedä siihen suuntaan. Puoli vuotta kului asioita rauhallisesti järjestelemällä, olihan kyseessä kuitenkin työpaikoista irtisanoutuminen, asunnon myynti, koiran uudelleen sijoittaminen ja etenkin lukuisiin ”miksi” ja ”kuinka kauan” kysymyksiin vastaaminen. Lopulta se toukokuinen päivä kuitenkin koitti, jolloin Cathay Pacificin renkaat löi jäljet Denpasarin kentän kuumaan asfalttiin ja pitkäikäisestä haaveesta tuli lihaa ja verta. Viimeinkin, muisti Nora tällöin todenneensa.

Noran surffi oli viimeaikoina jäänyt kaivelemaan häntä itseään. Muutama huonoissa aalloissa yritetty sessio ei ollut tuottanut toivottua tulosta ja aaltojen ratsastaminen oli jäänyt pääosin kanssasurffaajien harteille. Tätä Nora ei itselleen antanut anteeksi vaan kohteli itseään kaltoin, jopa uhaten lajin vaihtamisella, jollei kohta alkaisi syntyä tulosta. Lehtinen jaksoi huomauttaa siitä kolmen kuukauden jaksosta, jonka Nora oli surffaamatta ulkomaan työkomennuksensa takia, ja valoi uskoa onnistumiseen yrityksen kautta. Pienin, päättäväisin askelin Nora oli päättänyt ottaa lajin syrjästä jälleen kiinni ja kurinalaiseen, lähes askeettiseen tyyliinsä hän päätti uhrata iltapäivän levon uuteen yritykseen. Lehtinen sai jäädä rauhassa ilmastointiinsa laiskottelemaan, pärjään minä aalloilla yksinkin, muisti Nora jälkeenpäin tuumanneensa. Ehkä oli hyväkin käydä välillä yrittämässä itsekseen, josko sitä yrittäisi aaltoja analyyttisemmin, kun kukaan ei ollut vieressä sanomassa miksi tai miten olisi pitänyt tehdä toisin. Suoritus piti itse pureskella, oli se sitten onnistunut tai ei.

Perillä Padman rannalla aallot olivat pieniä, mutta harjoitteluun sopivia. Matalasta harjastaan huolimatta aalloissa oli voimaa, seikka joka vaikuttaa surffaukseen jopa enemmän kuin aallon koko. Line up, alue missä aaltoja odotellaan laudan päällä istuskellen, ei tällä kertaa ollut ruuhkainen, vaan Nora sai valita lähestulkoon jokaisen aallon itselleen. Laudalle nousemisen hetki, take off, ei myöskään ollut vaikea ja aaltoja tulikin napattua liuta, jos ei nyt kuitenkaan varsinaisesti liikaa. Hyvä, oma surffi lämmitti Noran mieltä hänen startatessaan mopoa kohti Kutan katuja, hotellille, jossa Englannista palatun ystävän kanssa oli sovittu treffit.


5.

Lehtinen ei edes huomannut valojen palavan punaisina. Viime hetken väistö vasemmalle pelasti hänet lähes varmalta liiskautumiselta kuorma-auton alle, mutta tätä hän tuskin edes huomasi. Raskaan liikenteen ajoneuvo heittelehti risteyksessä hetken ja paineilmatorven huuto jäi kaikumaan kuuroille korville jonnekin Yamahan perävalojen taakse. Tärkeämmät asiat olivat nyt mielessä, suuremmat asiat kuin liikennesäännöt. Surffilauta oli varastettu ja se tulisi saada takaisin keinolla millä hyvänsä. Oikealta ohi, vasemmalta ohi, kireä jarrutus ja uusi kiihdytys. Lehtisen moottoripyörä sai panna parastaan kiihtyneessä tilassa olevan kuljettajan taakan alla. Onneksi hyvin huollettu vuokrapyörä ei laittanut vastaan, vaan kiltisti totteli kuljettajansa armottomia käskyjä. Risteys toisensa perään vilisti ohi kuin elokuvassa ja pikkuhiljaa Lehtinen antoi kaasukäden hellätä kahvalla, Kutan kujat olivat enää muutaman korttelin päässä. Varkaudesta oli ehtinyt tässä vaiheessa kulua 35 minuuttia, sen Lehtinen tarkasti kellostaan hiljentäessään ja pysähtyessään Benesari kadulle.

Hyvaa ystavanpaivaa!!!

EL PEI - vankila, osa I

Salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan. Näin luuli Indonesiassa yhdeksän kuukautta viettänyt Lehtisen pariskunta, mutta varkauksien sarja pakotti heidät muuttamaan käsitystään lainalaisuuksista. Poliisin ollessa toimeton he päättivät ottaa ohjaimet omiin käsiinsä ja saattaa rikolliset edesvastuuseen teoistaan. Lue kuinka Balilainen poliisi- ja oikeuslaitos kohtelee varkaita ja niiden kohteeksi joutuneita länsimaalaisia tässä huikeassa tarinassa, joka rehellisesti ja raadollisesti kuvailee autenttisen aasialaisen rikostarinan.

1.

Jokin hänet herätti. Se ei ollut kello, sillä herätystä ei oltu suunniteltu. Se ei ollut naapurin hanhifarmi eikä viereisen pihan kolahtava portti. Se oli kuumuus, se oli kuumuus mikä hänet herätti.

Väsymyksensä keskeltä Pekka Lehtinen kurotti kohti ilmastointilaitteen kaukosäädintä. Indonesian sadekauden kuumuus ja kosteus pakotti käyttämään konevoimaa unen turvaamiseksi. Kaksikymmentä yhdeksän vuotta skandinaavisessa kuivassa ja kylmässä ilmassa ei ollut valmistanut häntä tropiikin painostavaan säähän ja siksi hän painoi laitteen tuuletinta voimakkaammalle. 23 astetta celciusta, fan speed medium, auto swing – siinä asetukset, jolla päiväuni normaalisti oli taattu. Tästä iltapäivästä tulisi kuitenkin kaikkea muuta kuin normaali, sen hän tulisi pian huomaamaan.

2.

Surffaamisen sanotaan olevan yksi maailman vaikeimmista lajeista oppia ja tulla siinä mestariksi. Aamun sessio ei ollut pelkästään vaikea, samalla kuitenkin hauska ja opettava, se oli etenkin fyysinen, sillä melomista oli joutunut harrastamaan paljon. Aikainen herätys ennen auringonnousua, kolotus hartioissa ja etenkin kuumuudesta johtuva katkonainen päiväuni painoi vaakakupissa enemmän kuin Nora vaimon pyyntö lähteä veteen sunset surffille, päivän toiselle sessiolle, jolla he yhdessä tapasivat usein käydä. Nora sai tällä kertaa lähteä yksin, Lehtinen tahtoi jäädä odottamaan huoneen viilentymistä ja kenties torkahtaa uudelleen ennen illan menoja. Sulkeutuvan portin ääni Noran poistuessa villan pihalta sai Lehtisen puolittain kohottautumaan makuulta ja puntaroimaan iltapäivän vaihtoehtoja. Tunnin päästä pitäisi viimeistään nousta ylös, koska illaksi oli sovittu tapaaminen Englannista palanneen ystävän kanssa. Vielä olisi siis aikaa silmien ummistamiselle ja levolle, mutta entuudestaan hän tiesi heräämisen liian pitkiltä päiväunilta siksi raastavaksi, että päätti nousta ylös samoin tein. Piip piip – ilmastointilaite merkkasi off- komennon vastaanotetuksi ja Lehtinen astui jo hieman viilenneestä makuuhuoneesta villan avoimeen olohuoneeseen. Vilkaisu ympärille todisti kaiken olevan kuin ennekin, ja nihkeä, osittain jo kuivunut hiki ihollaan hän koppasi kuivausnarulta pyyhkeen matkallaan suihkuun.

Suihkusta tullessaan ei kaikki ollut enää niin kuin piti, Lehtinen ymmärsi sen heti. Ilma tuntui, jos mahdollista, hetkessä entistä painostavammalta ja siitäkin huolimatta iho nousi kananlihalle, aivan kuin Lehtinen olisi tiennyt asioiden luisuneen perseelleen. Nopeasti hän huomasi katokseen pysäköidyssä moottoripyörässä puutteen, seikan joka kylmäsi hänen selkäpiitään ja nostatti veren lämpötilan välittömästi kohti kiehumispistettä. Katoksessa seisova yksinäinen automaati-Yamaha vangitsi Lehtisen koko huomion. Tarkemmin sanottuna huomion vangitsi pyörän vasemmalle puolelle asennetut koukut, telineet joissa surffilautaa kuljetetaan. Yamahan yli, koukkujen välitse näkyi pihan portti. Portin olisi kuitenkin tällä katseen suunnalla pitänyt pysyä näkymättömissä, piilossa surffilaudan takana. Nyt portin laudat heijastivat kuitenkin päivänvalon esteettömästi, aivan kuin Yamahaa ei olisi katokseen koskaan pysäköitykään ja samalla hetkellä Lehtiseen iski välitön raivo hänen tajutessaan tilanteen vakavuuden koko mittakaavassaan – surffilauta oli varastettu.

3.

Sanotaan, ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Tässä tapauksessa todennäköisyyslaskenta kuitenkin heitti häränpyllyä, sillä edellisestä varkaudesta ei ollut kulunut kuin reilu viikko. Silloin varkaat iskivät Lehtisen ja Noran ollessa illallisella, puoli seitsemän ja kahdeksan välillä lauantai-iltana. Aidan yli oli helppo ollut kiivetä, sillä nelinkertaisen piikkilangan asennus oli viivästynyt täydenkuun seremonioiden takia. ”Hindut” – muisti Lehtinen tuolloin ajatelleensa. Piikkilanka oli kuitenkin nyt asennettu ja aidan yli ei itseään naarmuttamatta kiivennyt kuin naapuruston kissat.

Tällä kertaa varkaus oli kuitenkin toista luokkaa. Rikollinen, tai rikolliset – helvetistäkö sen vielä tiesi kuka tai ketkä varkauden takana oli, iski keskellä kirkasta iltapäivää auringon vielä valaistessa täydellä teholla. Varkaudesta teki törkeän se seikka, että se tapahtui siitäkin huolimatta ettei villa ollut tyhjänä. Kylmässä suihkussa, se raikasti hikisen päiväunen jälkeen paremmin kuin kaasulla lämmitetty vesi, ei viihtynyt muutamaa minuuttia kauempaa. Varkaan on siis täytynyt tarkkailla villaa ja odottaa sopivaa hetkeä jolloin iskeä, hetkeä jolloin Nora poistui surffille ja Lehtinen painui makuuhuoneen takana sijaitsevaan suihkuun. Varas siis tiesi täsmälleen milloin iskeä ja tämä seikka sai Lehtisen veren kiehumaan. Muutamassa minuutissa arvoesineet oli pakattu lukkojen taakse, ensimmäiset käteen sattuneet vaatteet puettu päälle ja jalkaan valittu kengät joilla tarpeen vaatiessa pystyi juoksemaan. Lehtinen päätti ettei tällä kertaa päästä varkaita selviämään teostaan ja kaasutti kohti kaupunkia mukanaan metrinen, tukevasta teak-puusta tehty verhotanko mukanaan. Jos hän sattuisi pitkäkyntiset löytämään, verhotangon napakka heilahdus varmistaisi ettei nämä ainakaan omin jaloin kävelisi pois kohtaamisesta.

to be continued...

Nelsonille tarvetta...

paljonhan siitä on puhuttu ja meitäkin varoiteltu vaan eipä sitä tahdo uskoa ennen kuin omalle kohdalle sattuu – varkaat siis. visiittinsä kuitenkin totesimme sunnuntaina, kun olimme lähdössä surffaamaan ja kyselin Pekalta mihin oli edellisen päivän nurmikonleikkuun ajaksi laudat piilottanut. ei kuulemma mihinkään, johon totesin, että sitten ne on pöllitty. saman tien kävimme läpi kaapit, joissa oli parit kamerat, videokamera, läppäri, rahaa, puhelimet, mutta nämä kaikki oli tallella. samoin kuin avoimessa olohuoneessa olevat TV, DVD ja iPod kaiuttimissaan.

olen juuri puolessa välissä Mma Ramotswen etsivätoiminnoista kertovaa ”Damernas detektivbyrå” –kirjaa, jonka innoittamana aloin heti selvittämään tätä mysteeriä. tapahtuma-aika oli jo selvä – se oli käynyt lauantai-iltana kello 19.34 ja 20.05 välillä, koska Pekka soitti puhelut juuri ennen illalliselle lähtöä ja heti takaisin palattuamme. kotiin tullessamme ihmettelimmekin, kuinka irrallinen portin avain oli kiinni lukitussa lukossa. Pekka arveli, että olin nälissäni kotoa lähtiessämme unohtanut sen siihen, jota aluksi vastustelin, mutta myönsin, että hajamielisyyksissäni olisin saattanut sen tehdäkin. kävimme kuitenkin jo illalla läpi rahat ja muut arvoesineet ja totesimme että kaikki oli tallella.


sunnuntaiaamuna uusi vihje varkaudesta tuli ilmi, kun mopon virtalukossa sijaitsevassa avaimessa avaimien kierukka (siis se jossa avaimet ja avaimenperä roikkuu) oli vähän vääntynyt ja siinä oli normaalista poiketen pelkästään mopon avain eikä lainkaan kotiavainta. väitin Pekalle, että en ole koskaan ottanut kodin avainta irti mopon avaimista, ja aikamme ihmeteltiin miten se olisi voinut tapahtua. ehkä olin kumminkin ajatuksissani irrottanut sen...iltapäivällä vasta pääsimme sinisilmäisyydestämme ja uskoimme varkauden todeksi todetessamme lautojen puuttuvan. miksi varkaat olivat ottaneet vain laudat, ei esim. muita niin helposti saatavilla olevia tavaroita? miksi ihmeessä avain oli jätetty lukkoon? ilmeisesti tullut kiire.

koomisinta tässä on, että helposti ylikiidettävän aidan ylle oli jo puolivälissä tekeillä piikkilanka, mutta lankaa ei vielä oltu tankoihin viritetty... olispa ollut Nelson huutamassa pihalla, olis jääny varkaiden toimet suunnitelma-asteelle! Mutta varkaat vapiskoon, Balin Mma Ramotswe ei totisesti jätä asiaa tähän...