töitä ja vapaa-aikaa Sloveniassa

Kiss from Piran

kiertue on vihdoin startannuut Suomesta ja ensimmäisenä etappina oli Ljubljana Sloveniassa, jossa oltiin perillä viime tiistaina. Viikko meni vauhdikkaasti keikkapaikan pystytyksessä ja valmisteluissa, jonka jälkeen ensimmäiset keikat asiakkaille oli torstaina ja perjantaina. Paikallinen Nokia palkitsi työrupeamamme perjantaina paikallisessa, kuulemma Slovenian toiseksi parhaassa kalaravintolassa. Alkuruuaksi saatiin erilaisia simpukoita, yksi lajike kuulemma jopa poimintakiellossa Sloveniassa, joten ne oli käyty hakemassa kroatian rannikolta asti (joo niin varmaan...). Pääruuaksi valittiin päivän saaliista Sea Devil, joka muistutti ulkomuodoltaan rauskua, ja koristeltiin tryffeliliuskoilla.

Lauantai kierreltiin Ljubljanan keskustassa ja päädyttiin maistelemaan paikallisia oluita muutamissa "pivnice"issä. Tuli ihan mieleen hyvät muistot Prahan opiskeluajoilta, jolloin päivähuppelit oli kaupunkiin saavuttaessa enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Basin kanssa rauhattomampina käytiin kumminkin katsomassa jopa pari nähtävyyttä, mutta Sakelle riitti paikallisten terassit, joten se ehti maistella vähän meitä enemmän...

Sunnuntaina ajettiin Slovenian rannikkopätkälle Italian kainalossa sijaitsevaan Piraniin, jossa nautittiin välimeren pikkukaupungin tunnelmasta ja juusto- ja viinipicnicistä rantakadulla ohitse lipuvia purjeveneitä ihaillen. Ei huono tapa viettää sapattipäivää :)

gunung Agung, saarein korkein mäki

saatiin toissapäivänä surffin jälkeen mahtava idea: miksei kiivettäisi saaren korkeimmalle mäelle, Mt. Agungille! "mäki" on itseasiassa toimiva tulivuori, jonka korkeudesta käydään kovaa kinaa. alunperin huippu loikoili 3142 metriä meren päällä, mutta purkauksen jälkeinen eroosio vuonna 1962 vei mukanaa palan kukkulan lakea ja nykyisin korkeuden sanotaan oleva 3040m. minä kyllä uskon tuohon ensin mainittuun..

siitä sitten lonely planettia selaamaan ja johan löytyi opasfirman tiedot ja sinne soittamaan. melkoinen oli ihmetys kun kuuli iskuryhmämme haluavan kapuilemaan juuri seuraavana yönä, olihan kello soiton sattuessa jo puoli kuusi illalla. kiipeäminen kun ajoitetaan yöaikaan, jotta huipulla oltaisiin auringon nousua ihailemassa. jo pojat kohta autoa vuokraamaan, äkkiä illallistamaan ja kassia pakkaamaan, tien päälle kun piti lähteä puolen yhdentoista aikaan, vuori kun ei ole ihan Seminyakin takapihalla.

pikaisesti ummistettiin silmät, ahdettiin viisi kaveria piskuiseen Jimnyyn (paikallinen vuokra-bilikka) ja kohti Agungia. opas remmiin ja nousu aloitettiin varttia vaille yksi yöllä. ensin viidakon läpi apinoiden kakkakasoja väistellen, vähitellen karumpaa maastoa kohti jä koko ajan ylös yrittäen. tässä kuvassa lepuutetaan hetki 2500m korkeudessa, missä yleensä väki viettää yön. me vaan vähän lepuutettiin kun oli kiire ylöspäin...




mitä nopeammin, sitä nopeammin oli mottomme. normaalisti huipun saavuttaa kuudessa tunnissa ja opas laskuttaa siitä 350tuhatta paikallista naamaa kohti. me tietenkin uhottiin hoitaa homma viidessa tunnissa ja tingittiin hinnasta 50t veks. huippua kohden siis. keli kylmeni mitä ylemmäs päästiin ja jokainen kiskoi repusta viimeisetkin vaatteet ylle. Esa ja Mika oli varustautunut oikein huippuvehkein, farkut, huppari ja skedekengät - ne pojat valitteli hiukan vilua. huippu kuitenkin saavutettiin ja kyllä meitä hymyilytti. keli teki tietysti vanhanaikaiset heittäen pilvet ympärillemme vieden kaiken näköalan ja näkemisen arvoisen, justiinsa sen minkä takia koko nyppylälle kavuttiin. hiukan se keli siinä hellitti että jokunen kuva saatiin nappastua, vimmattu oli kyllä viima siitä huolimatta, näpit oli jäässä ihan kotoisen talven malliin.



jos oli ylösmeno hikistä ja fyysistä, niin alastulo se vasta kova homma olikin. rinne on moninpaikoin kuulalaakerin omaista soraa ja laskeutumin otti kyllä jaloille. koko remmi jolkotti alas mäensyrjää kuin viisi Ahtisaarta, polvet ja lonkat väärinä ja tuskanhymy suussa. ai että teki gutaa!

alhaalla autolla, 900 metrin korkeudessa opas totesi kelloaan katsellen että syntyi muuten uusi nousuennätys. entinen 4h40min alitettiin kymmenellä minuutilla ja sekös meitä vasta hymyilytti. Risto ja Andy osoittaa millaiselle mäelle sitä oikein jolkotettiin ihan ennätystahtia. opas oli käyny huipulla runsaat 700 kertaa, joten eiköhän se tiennyt mistä jutteli. ollaan me sentään aika poikia, me suomalaiset, perkele!

jutunjuttua ja melkein uutisia

aina sitä ei jutunjuuresta tahdo saada kiinni ja silloin helpointa on palata tuttuun majataloaiheeseen ja esitella meillä asuvia ja asuneita vieraita ja tuttuja. nythän on niin, että “palomies-Pete” lähti kotio jo reipas viikko takaperoisesti, mutta Andy ja Risto (aiemmin esitelty) kuluttaa vielä yhden huoneen sänkyä vallan tukevasti. alla kuvassa halaileva rakastunut pariskunta, Laura Saksasta ja Isidru Portugalista otti ja lähti noin 8 viikon vierastelun jälkeen kohti germaniaa. nopealla päissäänlaskutoimituksella vapaana olisi kaksi huonetta, mutta uutta suoleen kun vanha kuolee: Peten huoneen otti samointein Esa (alla virnistää) ja teutoonien huonetta tuli pari yötä sitten asumaan Mika Joensuusta (ei kuvaa vielä). Mika viipyilee parisen kuukautta, ei tiedä josko koko aikaa asuu täällä kuitenkaan. Jussi, jos tätä luet, ni sulle on kyllä ens kuussa huone varattu, älä huolestu.

arki se on arkea tropiikissakin, vaikkakin tosin hieman lungimpaa mitä räntäsateessa tarpoessa. kerran päivässä koetetaan surffailla ja loppu aika puuhataan busineksen parissa, aina kun siis vaan jaksaa. tosin olen koko savustamisen laittanut jo kyseenalaiseksi, kun ei tuo ruoka sitten kuitenkaan tunnu omimmalta lajilta. älkää erehtykö luulemaan ettenkö ruoasta pitäisi, mutta sen kanssa työtä tekeminen on koko eri juttu. ja olkaa taasen rauhassa, kerron kyllä sitten josko suunnitelmiin tulee muutoksia

viisumeita ja tupladildoja

sain reipas viikko sitten yllättävän puhelinsoiton viisumitoimistosta. saaren pääkaupungissa Denpasarissa vaihtui immigraatiopäällikkö ja samalla meni osa viisumisäännöksistä uusiksi. niin helppoa se on kun osaa, maahantuloviskaali ei varmastikaan ole kysynyt säädösten muuttamiseen lupaa Jakartasta, vaan on nokkelana miehenä keksinyt uudet säännöt ihan keskenään tarkoituksenaan lihottaa omaa ja perheensä pankkitiliä. tai taskua, nämä rahat kun harvoin kiertävät edes pankin kautta.

minua uudet säännöt koskettivat siten, että yht’äkkiä piti liipasta maasta ulos, koska viisumia ei enää voinut pidentää kuten tavallista. uuden säännön mukaan tämä multiple entry viisumi on nykyisin liki turha, koska 60 päivän välein pitää hakea passiin uusi leima ulkomailta. nöyränä poikana jouduin nielaisemaan säännöt koukkuineen päivineen ja marssimaan matkatoimistoon lentolippua varaamaan. ei sillä, en koskaan aikaisemmin ollut Kuala Lumpurissa, saatikka koko Malesiassa käynytkään. tulin sitten tehneeksi yönylikeikan tuossa naapurissa, kolmen tunnin lentomatkan päässä Malesian pääkaupungissa.

saavuin kaupunkiin iltapäivällä, lompsin kavereiltani saatujen ohjeiden mukaan keskustaan bussilla ja monorail-junalla ja suoraan hotellille. siitä hiukan keskustaan tutustumaan ja syömään turistille turvalliseen tyyliin paikallisen Mc-ravintolaan. myönnän tässä heikkouteni, mutta pitkän matkan jälkeen halusin vainen ravita kupuni pullolleen nopeasti ja helposti. aamusta ylös ja päivänvalolla kaupunkia katselemaan. paikallisen öljy-yhtiön Petronaksen pääkonttori kuuluisinen torneineen oli siinä ihan kävelymatkan päässä, joten sinne siis pakollista kuvaa ottamaan. tornin sillalle ei kärsivällisyyteni kestänyt jonottaa, sillä meno oli hieman kuin Eiffelin torniin pyrkiessä – eläkeläisryhmiä jonossa pitkästymiseen saakka. nappasin oheisen kuvan tästä fallosmaisesta rakennuksesta siitä ulkopuolelta, eikös vain kahtena kappaleena taivahan korkeuksiin kohoavat tornit hieman etäisesti muistutakin miehistä vartalonosaa? näinkö suuruudenhullu projekti on paikannut öljy-yhtiön johtajan fyysistä vajetta, vai mikä liene ajanut tämänkin rakennelman valmiiksisaattamista…

nyt on uudet 60 päivää passissa oleskelulupaa ja seuraava trippi tulee olemaan joulukuussa Singaporeen uutta viisumia hakemaan, siitä sitten aikanaan lisää.

Kiertue lähestyy ja työtahti tihenee

Autumn pose in Keilaniemi
Originally uploaded by Nora's mobile life.

Pekka ilmoitteli viimeksi kuulumisiaan, joten taitaa olla mun vuoro. Majailen edelleen jo kotisaareksi muodostuneessa Larussa, ei jaksa enää pakkailla ja purkaa tavaroita edessuntakas. Tosin eipä täällä kotona tule paljon aikaa vietettyä, johon otsikkokin viittaa... Olen kuitenkin ehtinyt välillä käydä salilla, tavata opiskeluajan tyttöystävät ja maanantaina olin yökylässä systerin perheen luona Vantaalla.

Viikonloppuna tavataan äipän kanssa, jee! Sen kyydillä menen myös Lahteen, jossa vielä riittää järjesteltävää oman putiikin kanssa. Kontti saapuu maanantaina satamaan tullattavaksi, josta varsinainen homma vasta alkaa - juuri sopivasti meikäläisen kaikottua maisemista... Kauppapaikka on lopulta selvillä: Indoliving tulee sijaitsemaan Lahden Trio-kauppakeskuksen keskimmäisssä osassa, Opaalissa ja avajaisia vietetään marraskuun alussa. Löydätte perille seuraamalla helminauhana soljuvaa ihmisvirtaa pohjakerrokseen ja suunnistamalla Trion ruuhkaisinta kauppaa kohden :)

Kahta hommaa tehdään siis tällä hetkellä Suomessa, onneksi kohta pääsee tien päälle, jolloin ei voi enää keskittyä kuin itse kiertueeseen. Pekalla on tainnut olla ohjelmassa ainakin intensiivistä yhdessäoloa majatalon komeiden vieraiden kanssa, niiden lomassa satunnaisia bisnestapaamisia ja pakollinen viisuminpidennysreissu Kuala Lumpuriin. Jäämme odottelemaan tarkempaa raporttia siltä suunnalta.